Yrityksille

Asianajotoimisto Advoline Oy

Snellmaninkatu 25 A 3
00170 Helsinki, FINLAND

puh: 09 4289 0130
gsm: 045 1300 567
fax: 020 7818 250
email: info(at)advoline.fi
etunimi.sukunimi(at)advoline.fi

Ota yhteyttä asianajajaan yhteydenottolomakkeella

Asianajotoimisto Advoline Oy:n yrityksille tarjoamat palvelut kattavat yrityksen koko elinkaareen yhtiön perustamisesta liiketoiminnan päättämiseen ja myyntiin, sekä kaiken siltä väliltä. Yritystoiminnan aloittaminen ja laajentuminen tuovat aina mukanaan uusia haasteita ja seikkoja, jotka kannattaa ottaa huomioon ennakolta. Ennakointi on yritykselle aina edullisempi vaihtoehto kuin riita- ja ongelmatilanteiden ratkaiseminen niiden ilmetessä.

Yritysten riita-asioissa asiakkaan kanssa selvitetään aina mahdollisuus asianajajan palkkion kattamiseen oikeusturvavakuutuksesta. Oikeusturvavakuutuksesta ei kuitenkaan pääsääntöisesti korvata alustavaa konsultaatiota, mutta tästä huolimatta asiat kannattaa selvittää ja ratkaista ennen niiden riitautumista, eikä ajatella asiaa siten, että riitautumisen jälkeen kustannuksista on mahdollisuus saada korvaus vakuutusyhtiöltä. Mahdollisimman aikainen yhteydenotto asianajajaan on yleensä hintansa arvoinen.

Esimerkkeinä yrityksille tarjottavista palveluista mainittakoon oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyiden ja muun riitojen ratkaisun ohella erityisesti työoikeuteen ja työsuhteisiin liittyvät asiat, sopimusoikeus (mm. osakassopimukset, sopimukset asiakkaiden kanssa, sopimukset yhteistyökumppaneiden ja palveluntarjoajien kanssa), yhtiöoikeus (mm. yritysten perustaminen, yritystoiminnan muutokset ja järjestelyt), vahingonkorvausoikeus, veroasiat ja vero-oikeus, sekä julkiset hankinnat.

Asianajotoimisto Advoline Oy:llä on lukuisia yritysasiakkaita, jotka käyttävät säännönmukaisesti konsultointipalveluitamme ongelmatilanteiden välttämisessä ja ratkaisemisessa. Näissä tilanteissa on mahdollista tehdä vapaamuotoinen tai virallinen yhteistyösopimus tarjottavan palvelun sisällöstä ja hinnoittelusta.

Varmista avustajan pätevyys – käytä asianajajaa

Asianajajan muodollisen pätevyyden voi tarkastaa Suomen asianajajaliiton internet-sivuilta osoitteesta https://www.asianajajaliitto.fi/asianajopalvelut/etsi_asianajaja. Asianajotoimisto on velvollinen tarkastamaan myös toimistossa työskentelevien muiden lakimiesten kuin asianajajien ammatillisen pätevyyden.

Hyvä asianajajatapa

”Asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa.” Hyvä asianajajatapa velvoittaa niin asianajajia kuin asianajotoimistossa työskenteleviä muita lakimiehiä. Kyseessä ovat eettiset tapaohjeet, joiden noudattamatta jättämisestä voi seurata erottaminen Suomen Asianajajaliitosta.

Asianajaja ja asianajotoimisto

Peitellystä osingonjaosta hallinto- ja rikosprosessissa

OTM Lari Ruokamo avusti päämiestään peitellyn osingon verotusta koskevassa muutoksenhaussa hallinto-oikeudessa ja samaan kokonaisuuteen liittyvässä rikosasian esitutkinnassa, jossa rikosepäily koski törkeää kirjanpitorikosta ja törkeää veropetosta.

Verohallinto katsoi erääseen osakeyhtiöön tekemänsä verotarkastuksen perusteella, että Asianajotoimisto Advoline Oy:n päämies olisi saanut yhtiöstä peiteltyä osinkoa yli 100.000 euroa ja oikaisi verotusta verovelvollisen vahingoksi lisäämällä peitellyn osingon päämiehen verotettaviin ansiotuloihin. Päämies kiisti saaneensa peiteltyä osinkoa tai mitään muutakaan verotettavaa tuloa osakeyhtiöstä, ja haki muutosta hallinto-oikeudesta verotuksen oikaisulautakunnan päätökseen.

Päämiehen puolesta laaditussa valituksessa vedottiin keskeiseltä osin siihen, että yhtiön rahaliikenteestä verotarkastuksessa saatu selvitys ei tukenut miltään osin sitä, että päämies olisi käyttänyt yhtiössä minkäänlaista määräysvaltaa tai että yhtiöstä jaettuja varoja olisi päätynyt päämiehelle tai tämän lähipiirille. Hallinto-oikeus hyväksyi valituksessa esitetyn näkemyksen ja kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen ja määräsi peitellyn osingon verotuksen poistettavaksi. Hallinto-oikeuden päätös on toistaiseksi vailla lainvoimaa.

Verohallinto teki samassa asiassa myös tutkintapyynnön poliisille ja aloitetun esitutkinnan myötä päämies päätyi epäillyksi törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Päämiehen puolesta laadittiin loppulausunto esitutkinnassa kertyneestä aineistosta ja loppulausunnossa kiinnitettiin huomiota siihen, että X:llä ei ollut yhtiössä minkäänlaista määräysvaltaa, eikä yhtiön varoja ollut päätynyt lainkaan päämiehelle. Esitutkinta-aineiston päädyttyä syyttäjälle, syyttäjä päätyi tekemään päätöksen syyttämättä jättämisestä katsottuaan, ettei asiassa ollut todennäköisiä syitä, että epäilty olisi syyllistynyt niihin rikoksiin, joista häntä epäiltiin.

Verotarkastuskertomuksen merkityksestä rikosasiassa

Rikosasiassa syyttäjä on velvollinen näyttämään syyteen toteen, kun taas hallinnollisessa verotusmenettelyssä verovelvollisen tulee näyttää toimineensa lain mukaisesti. Käräjäoikeuksissa verotarkastuskertomus on katsottu liian usein riittäväksi näytöksi vastaajan lainvastaisesta menettelystä, vaikka todistustaakkasäännökset ovat täysin käänteiset. Ongelma aktualisoituu nimenomaan talousrikoksissa, jotka ilmoitetaan poliisille verottajan toimesta.

Korkein oikeus on linjannut ennakkoratkaisussaan KKO 2011:20 seuraavaa:

Korkein oikeus toteaa, että rikosasiassa vastaajalla ei ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä, vaan syyttäjän on näytettävä syyte toteen. Tältä osin rikosasian oikeudenkäynti poikkeaa esimerkiksi hallinnollisesta verotusmenettelystä, jonka osalta laissa on säädetty verotarkastuksen kohteelle velvollisuus esittää selvitystä verotukseensa vaikuttavista seikoista. Esimerkiksi verotettavaa tuloa vähentävien kulujen osalta voidaan rikosasian vastaajan kannalta yleensä pitää riittävänä niin yksityiskohtaista ja uskottavaa väitettä, että syyttäjälle voidaan asettaa velvollisuus osoittaa esimerkiksi vertailutietoja hankkimalla, ettei vastaajan väite pidä paikkansa. Rikosasian käsittely poikkeaa myös suullisen todistelun vastaanottamisen välittömyyttä koskevien säännösten johdosta verotarkastusmenettelystä, jossa hankitaan selvitystä hallinnollisen verotuspäätöksen perusteeksi. Verotarkastuksessa tehtyjä johtopäätöksiä ei siten voida ottaa sellaisinaan rikosasiassa tuomion perusteeksi, vaan tapauskohtaisesti on arvioitava, mikä merkitys verotarkastuksessa esiin tulleille seikoille on näyttöä arvioitaessa annettava. Syyksilukeminen on voitava perustaa rikosoikeudellisiin periaatteisiin ja rikosoikeudenkäynnin menettelytapoihin.

Aika näyttää, kuinka korkeimman oikeuden linjaus otetaan alemmissa oikeusasteissa huomioon. Talousrikoksiin erikoistuneet asianajajat osaavat tuoda syytetyn kannalta merkitykselliset seikat esille jo käräjäoikeudessa ja asianajajan puoleen kannattaakin kääntyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta enemmiltä ongelmilta vältytään.

Asianajajat palveluksessanne Helsingin Kruununhaassa

Asianajotoimisto Advoline Oy on keskittynyt tarjoamaan oikeudellisia palveluita yksityishenkilöille sekä pienille- ja keskisuurille yrityksille. Vahvoja osaamisalueitamme ovat yhtiö- ja sopimusoikeuden lisäksi riitojen ratkaisu oikeudenkäynneissä ja sovintomenettelyissä sekä insolvenssiasiat, kuten konkurssit ja ulosottomenettelyt. Hoidamme tarvittaessa myös asiakkaittemme saatavien perintää ja avustamme vero-oikeudellisten kysymysten ratkaisussa sekä irtisanomismenettelyiden oikeanlaisessa läpiviennissä.

Toimistomme palvelut käsittävät rikosoikeuteen, riita-asioiden ratkaisuun, työoikeuteen sekä perhe- ja perintöoikeuteen liittyviä toimeksiantoja. Rikosoikeuden alalla avustamme epäiltyjä esitutkinnassa ja myöhemmin asian käsittelyssä oikeudessa. Asianomistajan edusta huolehdimme laatimalla rikosoikeudenäynnin yhteydessä esitettävät korvausvaatimukset sekä avustamme asianomistajaa oikeudenkäynnissä. Yhtiöoikeuden ja tilintarkastuksen vahvan osaamisen ansioista erityisesti talousrikoksiin liittyvät kirjanpito- ja vero-oikeudelliset kysymykset ovat erityisalaamme. Asianajajillamme on vankka kokemus ja osaaminen myös tavanomaiseen rikollisuuteen liittyvien toimeksiantojen hoitamisessa.

Lue lisää >>

Vastuunrajoitus – kiinteistön kauppa

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:2012:72 ottanut kantaa vastuunrajoitusehdon sitovuuteen kiinteistönkaupassa, jonka molemmat osapuolet ovat oikeushenkilöitä. Vastuunrajoituslausekkeen mukaan ostaja otti ”vastattavakseen kaikista mahdollisista rakennuksen korjaamisessa tai purkamisessa tarvittavista toimenpiteistä ja näistä aiheutuvista kustannuksista siitä huolimatta, oliko niitä huomioitu kustannusarviossa, ja olivatko ne olleet kaupantekohetkellä mahdollisesti piileviä tai oliko niillä terveydelle tai ympäristölle haitallisia vaikutuksia”.

Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan vastuunrajoitusehto oli riittävästi yksilöity ja ostaja oli ottanut harkitun liiketaloudellisen riskin kauppakirjan allekirjoittaessaan. Merkitystä on lisäksi annettu sille, että ostaja oli ollut pitkän ajan vuokralaisena käsillä olevassa kiinteistössä ja tuntenut sen hyvin.

Mielenkiintoisena nyanssina korkeimman oikeuden ratkaisussa voidaan pitää sitä, että siinä otetaan nimenomaisesti kantaan ainoastaan oikeushenkilöiden välisen kaupan vastuunrajoitusehtoon. Korkeimman oikeuden tuomion perusteluiden mukaan: ”Yksilöimättömän, myyjän vastuun täysin poissulkevan ehdon on oikeuskirjallisuudessa katsottukin olevan helposti kohtuuton. Oikeuskäytännössä näin on katsottu kysymyksen ollessa kaupasta, jossa ostajana on yksityinen henkilö.” Tästä huolimatta ratkaisulla lienee vaikutusta myös tapauksiin, joissa ostajana on yksityishenkilö.

Kiinteistön (ja asuntokauppalaissa tarkoitetun asunnon) kaupan vastuunrajoitusehdon käyttöä harkittaessa kannattaa ottaa yhteyttä asianajajaan mahdollisten sudenkuoppien välttämiseksi. Kiinteistönvälittäjän ammattitaito harvoin tähän riittää. Edelleenkin siis yksilöimättömän tai riittämättömästi yksilöidyn vastuunrajoitusehdon käyttäminen voi johtaa siihen, että ehto katsotaan kohtuuttomaksi ja ostajalle voi muodostua oikeus hinnanalennukseen ja/tai vahingonkorvaukseen vastuunrajoitusehdosta riippumatta.

Asianajotoimisto Advoline Oy hoitaa kiinteistö- ja asuntokauppoihin liittyviä virhevastuuasioita tuomioistuimissa ja erilaisissa sovintomenettelyissä.

Maanomistajille maankäyttösopimuksilla asetettavista maksuvelvollisuuksista

Maanomistajan julkisoikeudellisesta maksuvelvollisuudesta on säädetty yksityiskohtaisesti maankäyttö- ja rakennuslain (jäljempänä ’MRL’) 12a luvussa. Käytännössä kunnissa kuitenkin usein toimitaan toisin kuin mainitussa luvussa on yksityiskohtaisesti säädetty. MRL 91b §:n 3 momentin mukaan 12a luvun kehittämiskorvausta koskevien säännösten rajoittamatta maankäyttösopimuksin voidaan laajemminkin sopia osapuolten välisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Tässä epäselväksi jääneessä ja yleisluontoisessa momentissa ei ole kuitenkaan säädetty mitään poikkeamiseen oikeuttavista edellytyksistä. Tämän vuoksi maanomistajan kannalta on tärkeätä korostaa, että poikettaessa yksityiskohtaisesti säädetyistä maksuvelvollisuuden edellytyksistä, maanomistajaa suojaavat yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet ja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä ’OikTL’) säännökset sopimusten pätemättömyydestä ja kohtuuttomuudesta.

Laissa säädetyn maksuvelvollisuuden syntymisen edellytyksistä
MRL 12a luvun 91a §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä on, siinä mainituin edellytyksin, maanomistajalle säädetty maksuvelvollisuus osallistua asemakaavoituksesta seuraavasta yhdyskuntarakentamisesta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin ’siten kuin jäljempänä säädetään’.

Maanomistajan maksuvelvollisuuden piiriin kuuluvat, ’siten kuin jäljempänä säädetään’ lähinnä kehittämiskorvauksin kunnalle korvattavaksi säädetyt MRL 91c – 91f §:n mukaiset kustannukset. Maanomistajan maksuvelvollisuuden piiriin kuuluvat korvattavat kustannukset täsmentyvät näissä säännöksissä.

Maanomistajalle syntyvän maksuvelvollisuuden edellytyksenä on MRL 91a §:n mukaan, että kyseessä on oltava asemakaavoitettava alue, eikä esimerkiksi asemakaavoitusta edeltävä yleiskaavoitus. Asemakaavasta tulee lisäksi aiheutua maanomistajalle merkittävää hyötyä. Kyseessä on oltava nimenomaisesti yhdyskuntarakentamisesta kunnalle aiheutuvista kustannuksista sopiminen, eikä siten kunnan toimialaan kuulumattomien hankkeiden kustannukset, taikka esimerkiksi valtion toteutettavaksi kuuluvan yleisen tien tai sen liittymän kustannukset. Asemakaavoitettavan alueen maanomistajia on kohdeltava yhdenvertaisesti.

Lisäksi maksuvelvollisuuden tulee täyttää ’siten kuin jäljempänä säädetään’ MRL 91c – 91f §:ssä säädetyt edellytykset, joiden mukaan:
1. Maanomistajan saaman asuntorakentamisen rakennusoikeuden tai sen lisäyksen on ylitettävä 500 kerrosneliömetriä tai muun maanomistajan tulee saada muuta 91a §:ssä tarkoitettua merkittävää hyötyä.
2. Katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden on palveltava merkittävässä määrin asemakaava-aluetta, jotta maanomistajalla on maksuvelvollisuus näiden hankinta-, suunnittelu- ja rakentamiskustannuksista.
3. Yleisten rakennusten on palveltava merkittävässä määrin kaava-aluetta, jotta niiden maanhankintakustannuksiin syntyisi maksuvelvollisuus. On huomattava, ettei maanomistajalle ole säädetty maksuvelvollisuutta osallistua itse yleisten rakennusten, kuten koulujen, päiväkotien, yms. rakennusten rakentamiskustannuksiin.
4. Maansiirtotöiden liityttävä maaperän kunnostukseen eikä esimerkiksi maisemointiin.
5. Meluntorjunnasta aiheutuvien toimenpiteiden on oltava välttämättömiä. Välttämättömyysedellytyksen täyttävät esimerkiksi liikennemelun terveydelle haitallisten desibelirajojen ylittyminen.
6. Kaavoituskustannuksia ei voida periä kahteen kertaan. MRL 91d §:n 1 momentin viimeinen lause estää kahdenkertaisen asemakaavoituskustannusten perimisen, mutta toisaalta se mahdollistaa kustannusten perimisen sellaiseltakin maanomistajalta, joka ei 59 §:n perusteella olisi maksuvelvollinen. MRL 59 § edellyttää, että asemakaava on ollut pääasiassa yksityisen edun vaatima ja että se on laadittu maanomistajan aloitteesta.
7. Alueen luonteeseen ja olosuhteisiin nähden korvattavien kustannusten on oltava kohtuullisia. Esimerkiksi alhaisen arvonnousun alueilla korvauksen tulisi jäädä selvästi ylärajana pidettävän 60% arvonnoususta alapuolelle, jotta korvausta voitaisiin pitää kohtuullisena.
8. Arvioidut toimenpiteet tulisi toteuttaa 10 vuoden kuluessa.
9. Aikaisemmin kunnan toteuttamien toimenpiteiden kustannuksiin maanomistajalla on maksuvelvollisuus ainoastaan, jos maanomistajan saama hyöty on erityisen merkittävää. Esimerkiksi asuntorakentamisen osalta asemakaavoituksella saavutettavan rakennusoikeuden tai sen lisäyksen tulisi olla tällaisessa tilanteessa huomattavasti enemmän kuin 500 kerrosneliömetriä ollakseen erityisen merkittävää hyötyä.
10. Maanomistajan maksettavaksi tuleva korvaus voi olla enintään 60% arvonnoususta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että 60% tai sen alle voitaisiin aina periä maanomistajalta ilman yhteyttä kunnalle syntyviin yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin.

Poikkeaminen säädetyistä maksuvelvollisuuden edellytyksistä
Tapauksissa, joissa edellä esitetyt edellytykset eivät täyty ja toimittaessa MRL 91b §:n 3 momentin poikkeamissäännöksen ja/tai yleisen sopimusvapauden perusteella, on tärkeätä huomata, ettei maanomistajalla ole tällöin MRL 12a luvussa säädettyä julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta osallistua maankäyttösopimuksin kunnalle syntyviin yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin. Tällöin maanomistajaa suojaavat esimerkiksi yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet sopimuksen vapaaehtoisuudesta, sopimustasapainosta, kunnan tiedonanto- ja neuvontavelvollisuudesta sekä kunnan lojaliteettivelvollisuudesta. Myöhemmin mahdollisessa riitauttamistilanteessa maanomistajaa suojaa myös sopimuksen laatijan vastuulle jäävä tulkintariski kunnan laatimista epäselvistä sopimuskohdista. Lisäksi OikTL:n pätemättömyys ja kohtuullistamissäännökset voivat tulla sovellettaviksi, jos maanomistajalla ei ole ollut laissa säädettyä maksuvelvollisuutta.

Ymmärtämättömyyden, erehdyksen ja kohtuuttomuuden vaikutuksista sopimuksen sitovuuteen ja pätevyyteen on säädetty OikTL 3-luvussa. Laissa säädetyn julkisoikeudellisen maksuvelvollisuuden puuttumisen salaaminen voi täyttää ns. ’petollisen viettelyn’ tunnusmerkit (OikTL 30 §). Sopimukseen vetoaminen voi olla myös ’kunnian vastaista ja arvotonta’ (OikTL 33 §), jos maanomistaja on erehtynyt voimassaolevan oikeuden sisällöstä. Maanomistaja on voinut luulla olevansa maksuvelvollinen (ns. motiivierehdys).

Kenties yleisin virhe kunnan puolelta on tiedonantovelvollisuuden tahaton tuottamuksellinen laiminlyönti. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti muuttuu tahalliseksi ’bluffaamiseksi’, jos kunnan neuvottelijat kokeilevat huomaako maanomistaja, ettei tällä ole lain mukaista maksuvelvollisuutta osallistua esimerkiksi koulun, päiväkodin, yms. yleisen rakennuksen rakentamiskustannuksiin.

Eduskunnan oikeusasiamiehen vanhemmassa päätöksessä 417/4/93, joka koski kunnan maanomistajille lähettämää ehdotusta kiinteistönkaupan esisopimukseksi, joka sisälsi rakennuskaavatiealueiden ilmaisluovutusta ja sen lisäksi kaavoitusmaksun, todettiin ytimekkäästi: ”… kunnan tulee tehdä maanomistajille selväksi, että he eivät lain mukaan ole velvollisia maksamaan korvauksia alueen ensimmäisen asemaakaavan laatimisesta.” Maanomistajalle selväksi tekeminen periaate on voimassa edelleenkin, mitä suuremmassa määrin myös MRL 12a luvun säätämisen jälkeen.

Mikäli maanomistaja ei saa asemakaavoituksesta merkittävää hyötyä, sovellettavaksi voi riitauttamistilanteessa tulla OikTL 31 §, jonka mukaan:
Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt sopimus sido sitä, jonka etua on loukattu.

Jos maanomistajalle ei kaavoituksella synny merkittävää hyötyä, kuten MRL 91a §:n 1 momentissa on edellytetty, ja kuitenkin tehdään sopimus hänen osallistumisestaan kunnalle aiheutuviin kalliisiin toteuttamiskustannuksiin, on sopimuskorvaus ’ilmeisessä epäsuhteessa’ siihen, mitä kunta kaavoituksella myöntää. Tällainen tilanne on käsillä esimerkiksi silloin, kun sopimusalueelle on odotettavissa ainoastaan vähäinen arvonnousu, taikka jos rakennusoikeuden tuottama arvonnousu on vähäistä verrattuna korvattavan kunnallistekniikan kalleuteen. Riitauttamistilanteessa voidaan vedota myös siihen, että kunta on edustanut itselleen sellaista ’etua, josta mitään vastiketta ei ole suoritettava’, koska maanomistaja ei ole saanut merkittävää hyötyä kaavoituksesta, eikä hänellä siten ole MRL 12a luvussa säädettyä maksuvelvollisuutta.

Arvonnousu kuuluu maanomistajalle
Maanomistajalle ei ole MRL 12a luvussa säädetty suoraan velvollisuutta maksaa kunnalle minkäänlaista korvausta kaavoituksesta seuraavasta arvonoususta, kuten rakennusoikeuden lisäyksestä tai käyttötarkoituksen muutoksesta verrattuna asemakaavoitusta tai sen muutosta edeltäneeseen tilanteeseen. Arvonousulla on sen sijaan välillisiä vaikutuksia seuraavissa tilanteissa.

Ensinnäkin, maanomistajan on saatava asemakaavoituksesta merkittävää hyötyä, jotta maksuvelvollisuus ylipäätänsä syntyisi. Toisekseen arvonnousulla on välillisiä vaikutusta korvauksen suuruuteen jaettaessa kunnalle syntyviä korvattavia kustannuksia arvonnousun suhteessa eri maanomistajien kesken. Kolmanneksi arvonnousulla on merkitystä arvioitaessa korvauksen kohtuullisuutta arvonnousun perusteella. Esimerkiksi yli 60%:n suuruista arvonnousun leikkaamista ei voida enää pitää kohtuullisena. Muuta kuin kunnan yhdyskuntarakentamiskustannuksia koskeva, pelkästään arvonnousuun sidottu sopimuskorvaus, ns. kaavoitusarvomaksu, ilman kytkentää kunnalle aiheutuviin tai aiheutuneisiin yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin, ei MRL 12a luvun säännösten mukaan ole mahdollinen.

Ollakseen korvausta kunnalle syntyvistä yhdyskuntarakentamisen kustannuksista, sopimuskorvauksen tulee perustua laskelmiin kunnan toteutettaviksi tulevien hankkeiden kustannuksista tai arvioihin, jotka perustuvat esimerkiksi aikaisemmin kunnassa toteutettuihin vastaavanlaisin hankkeisiin. Tämä unohdetaan usein, kun korvaus sopimuksessa määrätään pelkästään arvonnousun perusteella ja tämä korvaus sopimuksessa mainitaan nimellisesti maanomistajan maksettavaksi tulevaksi korvaukseksi kunnalle syntyvistä yhdyskuntarakentamisen kustannuksista, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Sopimuskorvaus ilman kustannusvastaavuutta on veronluonteinen maksu, josta olisi tullut säätää verolakina. Näin ei MRL 12a luvun säätämisen yhteydessä ole menetelty, eikä esitöiden perusteella tarkoitettu.

Oikeuskäytännön mukaan, jos arvonnousuun sidottu korvaus on vain osa arvioiduista kunnalle syntyvistä kustannuksista, sitä ei kuitenkaan ole pidettävä lainvastaisena (KHO 2004:87). Tällöin kunnalta kuitenkin edellytetään edellä mainittua laskelmaa tai arviota kunnalle syntyvistä yhdyskuntarakentamisen kustannuksista, joten arvonnousuun sidottu korvaus on kyllä tätä kautta laissa tarkoitettu korvaus kunnalle syntyvistä yhdyskuntarakentamisen kustannuksista. Mikäli arvonnousuun sidottu sopimuskorvaus korkean arvonnousun alueella ylittää kunnalle syntyvät tätä vähäisemmät kustannukset, sopimuskorvaus ei myöskään ole enää laissa tarkoitettua osallistumista kunnalle syntyviin kustannuksiin. Tällöin kunta saa ylimenevältä osalta ns. perusteetonta etua, jonka palauttamiseen voi syntyä velvollisuus.

Vähäisen arvonnousun alueilla arvonnousua lähentelevää sopimuskorvausta voidaan pitää kohtuuttomana tai maanomistajan erehdyksenä, mikäli maanomistajaa ei ole informoitu kunnan tiedossa olleesta alueen vähäisestä arvonnoususta tai maanomistaja ei muutoin ole ollut siitä tietoinen, verrattuna ainoastaan kunnan tiedossa olleeseen yhdyskuntarakentamisen, kuten kunnallistekniikan kalleuteen.

Rakennusoikeuden myyntikielto
Ennen MRL 12a luvun säätämistä hallintovaliokunta totesi lausunnossaan 21/1998 hallituksen esityksestä rakennuslainsäädännön uudistamiseksi: ”Valiokunta pitää tärkeänä, että kaavoitussopimuksilla ei osteta eikä myydä rakennusoikeutta”. Tämä periaate on sisällytetty vuoden 2003 voimaan tulleen 12a luvun säännöksiin siten, ettei tietyn määräisen tai laatuisen rakennusoikeuden kaavoittamiseen voida maankäyttösopimuksin sitoutua. MRL 91b §:n 1 momentin mukaan maankäyttösopimuksilla ei voida sitovasti sopia kaavojen sisällöstä. Tämä pitää e contrario sisällään luonnollisesti myös sen, ettei kaavojen sisältöön voida pätevästi sitoutua maksua vastaan.

Rakennusoikeutta ei voi ostaa eikä myydä, joten tällaisiin sopimuksiin sisältyy huomattavia riskejä kaikkien osapuolten kannalta. Mikäli kuntaa sitovasti sovittu asemakaavoitus ja rakennusoikeus ei toteudu, kunta syyllistyy sopimusrikkomukseen, josta voi seurata vahingonkorvausvastuu.

KHO:n ratkaisussa 2004:87 katsottiin, että maankäyttösopimuksella voidaan sopia kaavan laatimisesta ja toteuttamisesta kunnalle aiheutuvien välittömien kustannusten korvaamisesta. Edelleen ratkaisun perustelujen mukaan: ”Näihin kustannuksiin voi sisältyä myös muita kuin MRL:n 59 §:ssä tarkoitettuja kaavan laatimiskustannuksia, ei kuitenkaan korvausta mahdollisesta rakennusoikeuden saamisesta tai lisäämisestä.” Korvattaviin kustannuksiin ei siis vanhemman oikeuskäytännönkään mukaan voinut sisältyä maksua mahdollisesti saatavasta rakennusoikeudesta tai sen lisäyksestä. Tämä periaate on yksityiskohtaisemmin sisällytetty vuonna 2003 uudistettuun MRL 12a lukuun.

Alf Henriksson
varatuomari