Asianajotoimisto Advoline Oy

Riita- ja rikosasiat

Oikeudenkäynnit
Sovintomenettelyt
Muutoksenhaku
Esitutkinta
Hallintoasiat
Hakemusasiat

Yksityishenkilöille

Perhe- ja perintöoikeus
Lapsiasiat
Työsuhteet
Asuntokauppa
Vahingonkorvaus
Oikeusapuasiat

Yrityksille

Riitojen ratkaisu
Yhtiöoikeus
Vero-oikeus
Työoikeus
Sopimusoikeus
Konsultointi

Asianajajat palveluksessanne Helsingin Kruununhaassa

Asianajotoimisto Advoline Oy on Helsingin Kruununhaassa sijaitseva monipuolinen ja laadukkaita juridisia palveluita tarjoava yritys.

Olemme keskittyneet tarjoamaan oikeudellisia palveluita yksityishenkilöille sekä pienille- ja keskisuurille yrityksille. Vahvoja osaamisalueitamme ovat oikeudenkäynnit rikos- ja riita-asioissa, oikeudenkäyntien ulkopuoliset ns. vaihtoehtoiset riitojen ratkaisumenettelyt, yhtiö- ja sopimusoikeus, sekä perhe- ja lapsiasiat. Hoidamme tarvittaessa myös asiakkaittemme saatavien perintää ja avustamme vero-oikeudellisten kysymysten ratkaisussa sekä konsultoimme irtisanomismenettelyiden oikeanlaisessa läpiviennissä.

Lue lisää »

Asianajotoimisto Advoline Oy

Snellmaninkatu 25 A 3
00170 Helsinki, FINLAND

puh: 09 4289 0130
gsm: 045 1300 567
fax: 020 7818 250

email: info@advoline.fi
etunimi.sukunimi@advoline.fi

Ota yhteyttä asianajajaan
yhteydenottolomakkeella

Y-tunnus/VAT number:
(FI) 2115009-1

Rikoksen uhri, eli asianomistaja

Asianomistajan kannattaa kääntyä asianajajan puoleen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jouduttuaan rikoksen uhriksi. Erityisesti vakavien rikosten ollessa kysymyksessä, avustajan käyttäminen edesauttaa asian selvittämistä ja uhrin oikeuksien toteutumista. Avustaja tarjoaa myös henkistä tukea ja apua prosessissa, vaikkakaan asianajaja ei voi korvata esimerkiksi rikosuhripäivystyksen arvokasta työtä.

Mihin asianajajaa tarvitaan?

Asianajaja avustaa rikoksen uhria esitutkinnassa ja kuulusteluissa, laatii asiakkaan puolesta mahdollisen korvausvaatimuksen sekä avustaa asiakasta asian käsittelyssä eri oikeusasteissa. Asianajotoimisto Advoline Oy:n asianajajilla on laaja kokemus rikoksen uhrien avustamisesta mitä erilaisimpien rikosten yhteydessä (petos- ja kavallusrikokset, varkaudet, pahoinpitelyt, henkirikokset, seksuaalirikokset, lapsiin kohdistuvat rikokset, vainoaminen, lähisuhdeväkivalta, ym.)

Mitä asianajajan käyttäminen maksaa?

Rikoksen uhrin avustajan palkkio voidaan tietyin edellytyksin maksaa valtion varoista. Myös oikeusturvavakuutus kattaa useissa tapauksissa suuren osan aiheutuneista kustannuksista. Aiheutuviin kustannuksiin ja niiden korvattavuuteen koskevat kysymykset käydään aina läpi asianajajan kanssa, ettei yllätyksiä aiheudu.

Yhteydenotot e-lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla.

Asiassa C-670/22 EU-tuomioistuin on antanut ratkaisunsa 30.4.2024 koskien direktiivin 2014/41/EU soveltamisesta EncroChat-tapauksessa, jossa Berliinin maaoikeus oli pyytänyt SEUT 267 artiklaan perustuvaa ennakkoratkaisua. 

Direktiivin mukaan viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vain, jos eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen on välttämätöntä ja oikeassa suhteessa 4 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen tarkoitukseen nähden, kun otetaan huomioon epäillyn oikeudet ja sama tutkintatoimenpide olisi voitu määrätä kansallisessa menettelyssä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeussuojakeinot, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ovat sovellettavissa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin.

Direktiivin 2014/41 30 artiklassa todetaan, että eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa siinä jäsenvaltiossa tapahtuvaa telekuuntelua varten, jolta tarvitaan teknistä apua. Jos teknistä tukea ei tarvita, niin kuuntelusta on ilmoitettava toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle heti kun se on mahdollista, ja jos telekuuntelun kohde on toisen jäsenvaltion alueella. Jos telekuuntelu ei olisi kansallisessa tapauksessa hyväksyttävä pakkokeino, tulee ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion viimeistään 96 tunnin kuluessa ilmoittaa siitä pyynnön esittäjälle.

Ranskan viranomaisten suorittamassa tutkinnassa ilmeni, että tutkinnan kohteena olevat henkilöt olivat käyttäneet salattuja matkapuhelimia, jotka toimivat EncroChat-nimisellä lisenssillä, tehdäkseen pääasiallisesti huumausainekauppaan liittyviä rikoksia. Ranskan poliisi onnistui tuomarin luvalla tallentamaan tämän palvelimen tietoja vuosina 2018 ja 2019. Näiden tietojen perusteella kansainvälinen tutkintaryhmä kehitti troijalaisen, joka asennettiin käyttäjien matkapuhelimiin simuloidulla päivityksellä. Ohjelmistolla oli 32 477 käyttäjää yhteensä 66 134 rekisteröidystä käyttäjästä 122:sta eri maasta.

Bundeskriminalamt (BKA) ilmoitti 13.3.2020 päivätyssä sellaisen tutkintamenettelyn aloittamisesta, joka kohdistuu kaikkiin EncroChat-palvelun tuntemattomiin käyttäjiin ja koskee epäiltyä suurten huumausainemäärien järjestäytynyttä kauppaa ja rikollisryhmän perustamista. BKA perusteli tämän tutkinnan aloittamista selittämällä, että EncroChat-palvelun käyttö itsessään antaa aiheen epäillä vakavien rikosten tekemistä ja erityisesti huumausainekaupan järjestämistä.

Perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa ja Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin edellyttää, että asianosaisella on todellinen mahdollisuus ilmaista näkemyksensä todisteesta. Tämä pätee erityisesti silloin, kun todisteet ovat peräisin tekniseltä alalta, jolla toimivaltaisella tuomioistuimella ja menettelyn asianosaisella ei ole asiantuntemusta.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten neljäs ryhmä koskee direktiivin 2014/41 31 artiklan tulkintaa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, kun arvioidaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä hankittuja todisteita määräyksen antaneen jäsenvaltion rikosprosessissa. Jos asianosainen ei voi tehokkaasti ilmaista näkemystään todisteesta, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti tosiseikkojen arviointiin, tuomioistuimen on todettava oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaaminen ja suljettava pois tämä todiste.

Direktiivin 2014/41 31 artiklaa on tulkittava siten, että päätelaitteisiin soluttautumiseen liittyvätoimenpide internetpohjaisen viestintäpalvelun liikenne-, paikka- ja viestintätietojen poimimiseksi on kyseisessä artiklassa tarkoitettua telekuuntelua. Jos kuuntelua ei sallittaisi vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi ilmoittaa kuuntelua suorittavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, että kuuntelua ei saa suorittaa tai se on lopetettava.

Direktiivin 2014/41 14 artiklan 7 kohtaa on tulkittava siten, että sen mukaan kansallisen rikostuomioistuimen on sivuutettava tiedot ja todisteet rikoksista epäiltyä henkilöä vastaan aloitetun rikosoikeudellisenmenettelyn yhteydessä, jos kyseinen henkilö ei voi tehokkaasti ilmaista näkemystään näistä tiedoista ja todisteista, ja jos ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti tosiseikkojen arviointiin.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) ratkaisi asian niin, etteivät saksalaiset syyttäjät voineet käyttää edellä mainittujen periaatteiden vastaisesti Ranskasta hankittuja tietoja näyttönä rikoksista, vaikka niiden selvittämisintressi on osoittautunut valtavaksi.

Asianajaja Kari Kuusisto

Asianajajan muodollisen pätevyyden voi tarkastaa Suomen asianajajaliiton internet-sivuilta osoitteesta https://www.asianajajaliitto.fi/asianajopalvelut/etsi_asianajaja. Asianajotoimisto on velvollinen tarkastamaan myös toimistossa työskentelevien muiden lakimiesten kuin asianajajien ammatillisen pätevyyden.

Hyvä asianajajatapa

”Asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa.” Hyvä asianajajatapa velvoittaa niin asianajajia kuin asianajotoimistossa työskenteleviä muita lakimiehiä. Kyseessä ovat eettiset tapaohjeet, joiden noudattamatta jättämisestä voi seurata erottaminen Suomen Asianajajaliitosta.

Asianajaja ja asianajotoimisto

Osakehuoneiston omistusoikeuden rekisteröinti Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistorekisteriin on tullut ajankohtaiseksi. Asunto-osakeyhtiöiden määräaika osakeluettelon rekisteröimiseen on päättynyt 31.12.2023, eli kaikkien asunto-osakkeiden tietojen tulisi olla vietynä MML rekisteriin. Asian voi tarkastaa asunto-osakeyhtiön isännöitsijältä. Kiinteistöosakeyhtiöissä rekisteröinti ei ole pakollinen, mutta kiinteistöosakeyhtiö voi päättää huoneistorekisteriin liittymisestä.

Asianajotoimisto Advoline Oy tekee toimeksiannosta omistusoikeuden rekisteröinnin osakkaan puolesta. Edellytyksenä tälle on, että osakekirja on osakkaan hallussa. Kustannustehokkain vaihtoehto on sopia tapaaminen toimistollemme, jossa käymme yksityiskohdat läpi, ja ottaa tapaamiseen mukaan osakekirja. Toimeksianto on mahdollista hoitaa myös sähköpostin välityksellä, mutta tämä on hieman enemmän aikaa vievä toimintatapa. Tässä vaihtoehdossa osakekirjan tulee toimittaa toimistollemme kirjattuna kirjeenä. Osakekirjaa ei tule lähettää ennen toimeksiannosta sopimista. Mitätöity osakekirja on mahdollista saada takaisin Maanmittauslaitokselta mitätöinnin jälkeen. Mikäli osakekirja on esimerkiksi pankissa lainan vakuutena, niin rekisteröintitoimeksianto kannattaa ja tulee antaa pankille.

Onko osakekirja kadonnut?

Ei huolta, Asianajotoimisto Advoline Oy hoitaa toimeksiannosta myös kadonneen tai tuhoutuneen osakekirjan kuolettamisen. Osakekirja kuoletetaan hakemuksella käräjäoikeuteen. Ennen hakemuksen laadintaa osakkaan tulee ryhtyä toimenpiteisiin osakekirjan etsimiseksi (yhteydenotto pankkiin, jos osakekirja on aikaisemmin ollut lainan vakuutena; mahdollisen tallelokeron sisällön tarkastus; yhteydenotot yhteisomistajiin, jos jollain yhteisomistajalla on tietoa osakekirjan sijainnista, ym.). Käräjäoikeuden kuolettamispäätöksen jälkeen osakehuoneiston omistusoikeuden rekisteröinti tapahtuu Maanmittauslaitoksella päätöksen nojalla edellä esitetyin tavoin.

Avioehtosopimuksella on tärkeä merkitys osituksessa ja selkeällä avioehtosopimuksella voidaan välttyä pitkältä ja kalliilta oikeusprosessilta. Ihmiset ajattelevat helposti naimisiin mennessään, että heidän avioliittonsa ei tule päättymän eroon, ja että avioehtosopimuksella ei siten ole merkitystä. Avioehtosopimusta harkittaessa tulee kuitenkin muistaa, että harvemmin osapuolilla on keskenään ristiriitoja naimisiin mennessään. Valitettavan yleistä kuitenkin on ero aktualisoituessa, että osapuolet ovat riitaantuneet, eikä omaisuuden jaosta pystytä sopimaan. Näissä tilanteissa avioehtosopimus on tärkeässä roolissa selkeyttämässä osapuolten omaisuuden jakoa. On tärkeä ymmärtää, että avioehtosopimuksessa sovitaan avio-oikeuden ulottuvuudesta. Tosiasiassa se on siis sopimus tulevan osituksen pelisäännöistä, jolla ei ole näkyvää merkitystä avioliiton aikana.

Milloin avioehtosopimus kannattaa tehdä?

Avioehtosopimus voidaan tehdä ja sitä voidaan muuttaa missä tahansa vaiheessa ennen ositusperusteen syntymistä. Suositeltavaa kuitenkin on tehdä avioehtosopimus ennen avioliiton solmimista. Avioehtosopimusta tehtäessä on tärkeä noudattaa lain edellyttämiä muotomääräyksiä. Lisäksi avioehtosopimus pitää rekisteröidä, sillä se on avioehtosopimuksen sitovuuden edellytys sekä inter partes että suhteessa kolmanteen. On myös hyvä ymmärtää, että avioehtosopimusta ei tarvitse osituksessa noudattaa, vaan osapuolet voivat keskinäisissä suhteissaan toimittaa osituksen haluamallaan tavalla.

Tarvitaanko avioehtosopimuksen tekemiseen asianajajaa?

Avioehtosopimus kannattaa teettää asianajajalla ja varmistua siitä, että osapuolet ymmärtävät mitä avioehtosopimus käytännössä tarkoittaa. On tärkeää keskustella asianajajan kanssa ja selvittää, että minkä sisältöinen avioehtosopimus halutaan tehtäväksi. Valitettavan yleinen on väärinkäsitys sen suhteen, että avio-oikeuden poistava avioehtosopimus on välttämätön suojaamaan toisen puolison veloilta. Todellisuudessa avio-oikeudella operoidaan kuitenkin ainoastaan netto-omaisuuden puitteissa, joten avioehtosopimuksella ei ole vaikutusta velkavastuuseen osituksessa. On myös valitettavan paljon tilanteita, jossa toiselle osapuolelle tulee osituksen hetkellä yllätyksenä, mitä tietty lauseke avioehtosopimuksessa konkreettisesti tarkoittaa. Avioehtosopimusta ei kannata allekirjoittaa, jos ei täysin ymmärrä sen sisältöä. Jo yhdellä virkkeellä avioehtosopimuksessa voi olla ratkaiseva merkitys osituksessa, ja johtaa jopa siihen, että vähävaraisempi puoliso joutuu maksamaan tasinkoa varakkaammalle puolisolle. Tällöin avioehtosopimus johtaa toisen osapuolen osalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Myös avioliiton päättyessä toisen osapuolen kuolemaan, avio-oikeuden olemassaololla on suuri merkitys. Esimerkiksi tilanteessa, jossa osapuolilla on avio-oikeuden poistava avioehtosopimus, ja osapuolet ovat testamentanneet toisilleen omaisuuttaan ja varakkaampi puoliso kuolee ensin, joutuu eloon jäänyt puoliso maksamaan saamastaan perinnöstä perintöveroa. Jos taas osapuolilla ei olisi avioehtosopimusta ja sama omaisuus siirtyisi eloon jääneelle puolisolle tasinkona, olisi se verovapaata.

Avioehtosopimuksia ja ositusta koskevissa asioissa voi kääntyä Asianajotoimisto Advoline Oy:n asianajaja Tatu Henrikssonin tai varatuomari Elisa Trejtnarin puoleen.

Avioehtosopimuksella ei voida sopia tulevaisuutta silmällä pitäen lasten huoltoon tai tapaamisoikeuteen liittyvistä asioista. Lapsiasioissa Asianajotoimisto Advoline Oy:ssä avustaa varatuomari Elisa Trejtnar.

Anom-valitus

Asianajotoimisto Advoline Oy:n asiakkaalla on Anom-valitus vireillä ihmisoikeustuomioistuimessa.

Korkein oikeus antoi helmikuussa yhteen Anom-valitukseen vuosikirjaratkaisun KKO:2023:14. Päätöksen perustelujen kohdassa 1 todetaan, että viestiliikennettä oli tallentunut FBI:n hallinnoimalle palvelimelle. Yksityisen yhtiön palvelimet ovat olleet kolmannessa maassa, joka ilmeisesti on vieläpä EU:n jäsen, mutta sitä ei virallisesti ole myönnetty, koska FBI on luvannut olla paljastamatta lähdettään. Yhdysvalloissa ei ole vangittu tällä perusteella ketään, koska FBI ole voinut käyttää viestejä siellä yhtään mihinkään, koska liittovaltion lait vahvasti turvaavat viestinnän yksityisyyden.

Kohdassa 17 KKO toteaa, että asiassa on puututtu perustuslain 10 §:n 2 momentin tarkoittamaan luottamuksellisen viestin suojaan, kun vastaajien Anom-puhelimilla lähetettyjä viestejä on tarkkailtu ja tallennettu. Tässä kohdassa jää sanomatta, että viestejä on puhelimilla myös vastaanotettu ja että kyse on ollut ns. massavalvonnasta. Olennaista on se, että missä tarkkailua ja tallentamista on tehty.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti KKO lausuu kohdassa 22, että rikosprovokaatiolla hankitut todisteet on pääsääntöisesti suoraan hankkimistapansa perusteella asetettava hyödyntämiskieltoon.

Edelleen, KKO väittää kohdassa 23, että ”Anom-puhelimia on asiassa esitetyn selvityksen mukaan alun perin tarjottu nimenomaan henkilöille, joilla on katsottu olevan liityntöjä vakavaan rikolliseen toimintaan. …Kysymys ei siis ole ollut ennalta täysin rajoittamattomaan henkilöjoukkoon kohdistuneesta valvonnasta, vaan valikoituneesta kohteesta. Lisäksi Anom-puhelimen käyttäjällä on puhelimen käyttötarkoituksen perusteella ollut aihetta ottaa huomioon, että hän voi olla viranomaisen tarkkailun kohteena. Selvää muutoinkin on, että kun viestintä on pääasiassa koskenut rikosten suunnittelua tai tekemistä, kysymys ei ole yksityiselämän suojan ydinalueesta.” Tästä seikasta voidaan olla laajasti eri mieltä, mutta tämä on ollut se pääasiallinen peruste, miksi KKO:n mielestä asiassa ei ole kokonaisuutena loukattu EIS 6 artiklan tarkoittamaa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tätä tulkintaa ei helposti löydy muiden Euroopan Neuvoston jäsenmaiden oikeuskäytännöstä. Vakavien rikosten selvittämisintressiä ei voitane punnita vain jälkikäteisesti.

FBI on siis toteuttanut kyseenalaista kansainvälistä rikostiedustelua. KRP on kuitenkin toimittanut asiakirjamateriaalia kirjallisiksi todisteiksi oikeudenkäynteihin. FBI antoi luvan käyttää, mutta kieltäytyi todistamasta ja vastaamasta lisäkysymyksiin. Ilmeisesti kukaan puolustajista ei ole päässyt tutustumaan Yhdysvalloista Suomeen luovutettuun raakadataan, siihen tehtyihin hakumenetelmiin eikä aineiston muokkaamiseen. Tätä on moneen otteeseen esitutkintaviranomaisilta pyydetty. Sekään ei toisaalta vahvista mitään suhteessa siihen tietojen luovutukseen, mitä FBI on ottanut vastaan, keneltä, mistä valtiosta ja minkä lain perusteella. Tiedetään, että näitä datapaketteja on maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin toimitettu FBI:lle. Oikeudenkäynneissä syyttäjät ovat väittäneet, että viestejä olisi kerätty Yhdysvaltain lain mukaan. Kukaan ei tosin ole kertonut, minkä säännöksen. Yhdysvaltain lailla ja koko lainkäyttöjärjestelmällä on enintään poleeminen merkitys Suomessa taikka tarkoitetussa tuntemattomaksi jääneessä kolmannessa valtiossa.

Korkein oikeus ei ota kantaa siihen, voidaanko näitä tietoja myöskään pitää sallittuna ylimääräisen tiedon hyödyntämisenä. Puolustuksen käsityksen mukaan Anom-järjestelmän käyttämiseen ei olisi edes voinut saada lupaa suomalaiselta tuomioistuimelta salaisen pakkokeinon perusteella, joten kyse on enemmän todisteprovokaatiosta ja massavalvonnasta kuin ylimääräisen tiedon käyttämisestä. Yhdysvalloissa ei tiettävästi ole näiden viestien perusteella vangittu ketään.

Seurantaa on myös kohdistettu henkilöihin, jotka eivät ole olleet mistään rikoksesta epäiltyinä. Puhelimia pystyi tilaamaan ainakin Suomessa ja Espanjassa toimineiden yksityishenkilöiden kautta sekä maksamalla melko kalliin lisenssin. Mielestäni näin ollen puhelinten luovuttamista ei ole mitenkään säännelty taikka kohdennettu millään muulla perusteella kuin sillä, että mitä kautta tilaaja on voinut kuulla tällaisesta laitteesta. Puolustus ei tiettävästi ole haastanut puhelimien välittäjiä todistamaan oikeuksiin.

Tunnetuimpia Anom-puhelinten välittäjiä ovat olleet ainakin Alexander Dmitrienko, Ayub Aurangzeb ja Shane Ngaguru. Kaksi ensimmäistä ovat nyt Yhdysvalloissa vastaamassa syytteisiin ja kolmas on kaiketi luovutettu Uuteen-Seelantiin. Niin sanotun ’Aussi-kartellin’ johtaja Hakan Ayik lienee edelleen vapaalla jalalla. Dmitrienkoa, Seyyed Hosseinia ja Erwin Harmendra Kumaria syytetään Yhdysvalloissa ns. RICO-säädöksen perusteella. Kyse on siitä, että niiden yhtiöiden, jotka ovat tarjonneet kryptattuja puhelimia, voitaisiin katsoa olevan järjestäytyneitä rikollisryhmiä.

Esimerkiksi työnsä puolesta asianajajat ja lääkärit ovat tekemisissä vakaviin rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden kanssa. Heiltä voi saada hyviä vinkkejä luotettavien viestintäkanavien käyttöön, vaikka ko. ammattilaiset eivät itse tee mitään rikoksia, mutta heillä on tarvetta välittää salattuja viestejä ja siihen vahva laista johdettu velvollisuus. Käytetty menettely täyttäisi todennäköisesti Suomessa törkeän viestintäsalaisuuden rikkomisen, törkeän tietomurron ja törkeän petoksen tunnusmerkistöt.

Jos tällaisen teknisen tarkkailun toteuttamiseksi kelpaa minkä tahansa ulkomaan asiaa koskeva laki ja viranomainen, niin se altistaa kansalaiset sellaisille yksityisyyden suojan loukkauksille, joissa voidaan käyttää viime kädessä sotilastiedusteluun tarkoitettuja laitteita ja menetelmiä valtioiden rajoista ja suvereniteetista välittämättä, koska varmuudella löytyy aina jokin sellainen valtio, jossa oikeusturvakeinojen katsotaan olevan väistyviä tiedusteluorganisaatioiden tarpeisiin nähden. Kiinalaiset ovat tiettävästi pisimmällä tekoälyn ja kasvojentunnistuksen käyttämisessä kansalaisten valvonnassa, ja Kiinan valtion vaikutuspiiriin kuuluvat yritykset myyvät laitteitaan ulkomaille, myös Suomeen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on arvioinut lukuisissa tapauksissa syytetyn oikeutta saada tietoonsa ja kommentoida esitutkinnassa syntynyttä tai syyttäjällä hallussa olevaa materiaalia. Lähtökohtaisesti syyttäjäviranomaisten tulee paljastaa vastaajalle kaikki tutkinnassa kertynyt merkityksellinen aineisto siitä riippumatta, onko se vastaajan kannalta kielteistä vai myönteistä (esim. Rowe ja Davis v. Yhdistynyt kuningaskunta, 28901/95, 16.2.2000; Jasper v. Yhdistynyt kuningaskunta, 27052/95, 16.2.2000; Dowsett v. Yhdistynyt kuningaskunta, 39482/98, 24.6.2003; Edwards ja Lewis v. Yhdistynyt kuningaskunta, 39647/98 ja 40461/98; 27.10.2004; B v. Suomi, 17122/02, 24.4.2007; Natunen v. Suomi, 21022/04, 31.3.2009 ja Janatuinen v. Suomi, 28552/05, 8.12.2009). EIT on kuitenkin toistuvasti todennut, ettei tiedonsaantioikeus esitutkinnan aikana kertyneestä aineistoista ole ehdoton, vaan sitä voivat rajoittaa kilpailevat intressit, joita täytyy punnita syytetyn oikeuksia vasten. Sallittuja ovat kuitenkin vain sellaiset syytetyn oikeuksien rajoitukset, jotka ovat välttämättömiä.

Asianosaisjulkisuuden rajoittamiseksi hyväksyttäviä perusteita ovat EIT:n mukaan olleet muun muassa kansallinen turvallisuus, tarve suojella todistajia tai tarve suojata poliisin salaisten tutkintamenetelmien paljastumista. Perusteltuina salassapitointressinä voidaan siten pitää esitutkintaviranomaisen teknisiin ja taktisiin menetelmiin vastaavasti kuin tietolähteen, valeostajan tai peitehenkilön henkilöllisyyteen liittyviä salassapitotarpeita. Rajoitukset syytetyn oikeuksiin eivät kuitenkaan saa vaikuttaa oikeuden keskeiseen sisältöön (esim. FITT v. Yhdistynyt kuningaskunta, 29777/96, 16.2.2000; Schatschaschwili v. Saksa, 9154/10, 15.12.2015 ja em. Regner v. Tšekin tasavalta).

Salassapitoa kompensoivina tekijöinä EIT on pitänyt muun muassa mahdollisuutta riitauttaa salassapito tuomioistuimessa, joka on voinut arvioida hallussaan olleen aineiston merkitystä oikeudenkäynnin kannalta sekä salassapitointressejä (esim. em. B v. Suomi, em. Natunen v. Suomi, em. Janatuinen v. Suomi ja McKeown v. Yhdistynyt kuningaskunta, 6684/05, 11.1.2011). Kun Anom paljastettiin kesäkuussa 2021, niin sen jälkeen ei FBI:lla ole enää ollut minkäänlaista salaamisintressiä. Oikeastaan päinvastoin, koska San Diegon laajassa RICO-kokonaisuudessa puolustajat ovat painostaneet syyttäjää paljastamaan, mikä tämä eurooppalainen kolmas valtio on ollut.

Anomin asiakkaiksi saatiin houkuteltua Europolin mukaan yli 12.000 käyttäjää 16 maasta. Viestejä kertyi 27 miljoonaa noin 18 kuukaudessa, joiden perusteella tehtiin yli 700 kotietsintää, otettiin kiinni yli 800 epäiltyä sekä löydettiin 8 tonnia kokaiinia, 22 tonnia kannabista tai kannabiksen kukintoja, 2 tonnia synteettisia huumausaineita ja 6 tonnia niiden aihioita, 250 tuliasetta, 55 luksusautoa sekä 48 miljoonan dollarin edestä erilaisia valuuttoja sekä kryptovaluuttaa.

EIT:n ratkaisussa Lee Davies v. Belgia 2009 oli kyse gentiläisen vetoomustuomioistuimen ratkaisusta, missä Iso-Britannin kansalainen Martin Lee Daviesin hallinnassa olevalle kiinteistölle tuli poliisi suorittamaan tutkintaa, ilman kotietsintälupaa löytäen paikalta suuren määrän kannabista. Valittajalle ei ollut annettu mahdollisuutta haastaa asiassa saatua näyttöä. Tapauksessa Teixeira de Castro v. Portugali 1998 oli kyse siitä, että valittaja ryhtyi huumausainerikokseen kahden siviiliasuisen poliisin puhuttelun perusteella. Tässä katsottiin olleen kyse yllytyksestä ts. rikosprovokaatiosta.

Tapauksessa Ramanauskas v. Liettua (74420/01) 2008 valittaja Kestas Ramanauskas toimi syyttäjänä. Siinä poliisin korruption vastaisen yksikön upseeri tarjosi valittajalle 3.000 euron lahjusta kolmannen osapuolen vapauttamisesta. Hän on toistanut tarjouksensa useita kertoja. Elokuussa 2000 valittaja tuomittiin 2.500 euron lahjuksen vastaanottamisesta vankeuteen. EIT katsoi, ettei poliisi voinut tekeytyä toimimaan yksityishenkilönä simuloimaan lahjontaa. Asiassa ei ollut esitetty mitään viitteitä siitä, että valittaja olisi tehnyt rikoksen ilman virkamiehen ja häen tuttavansa väliintuloa. Asiassa oli näin rikottu EIS:n 6 artiklan 1 kohtaa.

Tapauksessa Heino v. Suomi (ja Harju v. Suomi) 15.2.2011 valtioneuvosto oli sitä mieltä, ettei valitusta tulisi tutkia, hakija ei ollut hakenut pakkokeinolain 4 luvun 13 §:n mukaista tuomioistuinta päättämään siitä, pitäisikö takavarikointi jäädä voimaan. Valittaja oli eri mieltä ja huomautti, että valitus ei koskenut takavarikkoa, vaan itse kotietsintää, jota tässä tapauksessa tulkittiin laajentavasti koskemaan myös valittajan asianajotoimistoa. Suomen laissa ei ollut etsinnän edellytysten tutkimiseksi ennakollisia eikä jälkikäteisiä oikeussuojakeinoja. EIT toisti voimassa olevan kantansa siitä, että EIS 8 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että kyseessä oleva laki on ”yhteensopiva oikeusvaltioperiaatteen kanssa”.

Kotietsinnöissä ja takavarikoissa kansallisen lainsäädännön on suojattava yksilöä mielivaltaiselta puuttumiselta EIS 8 artiklan mukaisiin oikeuksiin. Erityisesti silloin, kun viranomaisilla on kansallisen lainsäädännön mukaan valtuudet määrätä ja suorittaa etsintöjä ilman oikeuden määräystä.
Viranomaisten mielivaltaisen puuttumisen estämiseksi 8 artiklassa taattuihin oikeuksiin, näille valtuuksille on luotava oikeudellinen kehys ja tiukat rajoitukset (Camenzind v. Sveitsi, 16.12.1997, kohta 45). Nämä ratkaisut johtivat 1.1.2014 voimaan tulleeseen pakkokeinolain uudistukseen, jossa kotietsinnän laillisuus voidaan jälkeenpäin haastaa käräjäoikeudessa (Laki pakkokeinolain muuttamisesta 1146/2013, 8 luku 18 §).

Saksassa Memmingenin maaoikeus on 21.8.2023 ratkaisussaan Az. 1 KLs 401 Js 10121/22 todennut, etteivät ’auktoriteettiostokset’ ole sallittuja, eli sellaisten tutkinta- tai tarkkailukeinojen käyttäminen, jotka eivät olisi sallittuja omassa maassa ja tästä syystä niitä käytettäisiin kolmannessa valtiossa. EU-maiden välillä on keskinäisiä velvollisuuksia, mutta tässä tapauksessa kolmas valtio on jäänyt kokonaan nimeämättä. Koska näin ei voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot on hankittu yleisen järjestyksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräysten vastaisesti, niin asiassa kaikki viittaa siihen, että säännöksiä on kierretty. Näin ollen todisteiden käyttö kiellettiin ja tuomioistuin päätyi puolustuksen kannalle, joka oli vaatinut vastaajan vapauttamista, kun häntä vastaan ei ollut esitetty mitään muuta näyttöä.

Ranskan korkein oikeus hylkäsi 5.9.2023 syyttäjien vaatimukset EncroChat-asiassa, jossa Ranskan ja Hollannin poliisit saivat kerättyä miljoonia salattuja viestejä, joita monet järjestäytyneet rikollisryhmät olivat lähetelleet. Hakkerointioperaation yksityiskohdat on suojattu paljastamiselta Ranskan puolustussalaisuuksia koskevien lakien mukaisesti, mutta asianajajat vaativat saada selville, miten tiedot saatiin, ja varmentaa niiden aitous puolustuksen järjestämiseksi.

Ranskalaiset kyberasiantuntijat keräsivät huhti-kesäkuun 2020 välisenä aikana 120 miljoonaa viestiä EncroChat-puhelinten käyttäjiltä useista maista. Europol ilmoitti kesäkuussa 2023, että operaatio johti 6.500 järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja huumekauppaan osallistuneen henkilön pidätykseen ja takavarikoihin 900 miljoonan euron arvosta. EncroChat-puhelimet lupasivat käyttäjille turvallisen, salatun, anonyymin viestipalvelun ja tarjosivat mahdollisuuden pyyhkiä puhelin hätätilanteessa PIN-koodilla. Puhelimet perustuivat muunneltuihin Android BQ Aquaris X2- ja X3-puhelimiin, joissa oli mukana toimitettu SIM-kortti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 12.9.2023 ratkaisun tapauksessa Wieder ja Guarnieri v. Yhdistynyt Kuningaskunta. Siinä EIT vahvisti, että henkilöillä tulee olla oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan siinä maassa, missä heidän sähköistiä viestejään on siepattu, etsitty ja käytetty. Tämä pätee riippumatta siitä, missä maassa rekisteröidyt olivat tiedonkeruun tapahtuessa.

Kantelijat väittivät menestyksellä, että Britannian tiedustelupalvelut sieppasivat heidän viestintäänsä. EIT oli jo aiemmin todennut, että Yhdistyneen kuningaskunnan massavalvontajärjestelmä ei ollut ihmisoikeussopimuksen mukainen (ECHR, 25.5.2021 – Big Brother Watch and Others v. UK). Koska kantelijat asuvat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella (Yhdysvaltain kansalainen Wieder Floridassa ja Italian kansalainen Guarnieri Berliinissä) oli Yhdistyneen Kuningaskunnan tutkintatuomioistuin (IPT) kieltäytynyt käsittelemästä heidän valituksiaan (Human Rights Act 1998: 68 § 4 mom), jolloin heillä ei ollut mahdollisuutta käyttää asianmukaista oikeussuojamekanismia.

EIT viittasi liittovaltion perustuslakituomioistuimen päätökseen (1 BvR 2835/17). BVerfG totesi 19.5.2020 antamassaan ratkaisussa, että tietotekniikan kehitys tarkoittaa, että tietovirtoja hallitaan maailmanlaajuisesti kansallisista rajoista riippumatta. Valittajat olivat sitä mieltä, että seuraukset heidän kannaltaan olisivat mielettömiä, jos he eivät tässä asiassa kuuluisi UK:n lainkäytön piiriin, vain siksi että he asuvat ulkomailla. Se tarkoittaisi, että sopimusvaltiot saisivat kohdistaa massavalvontaa kaikkiin ulkomailla asuviin, kuten oman maan kansalaisiin sekä toisten Euroopan Neuvoston jäsenmaiden kansalaisiin ja jakaa heistä saatuja tiedustelutietoja.

Anom-asiassa kysymykset Suomessa asuvan henkilön oikeusturva-keinoista ja foorumista ovat yksiselitteisen turhia.

Laati AA Kari Kuusisto