Näytön arvioinnista – törkeä veropetos ja törkeä kirjanpitorikos

Asianajaja Tatu Henriksson avusti menestyksekkäästi päämiestään Hyvinkään käräjäoikeudessa törkeää veropetosta ja törkeää kirjanpitorikosta koskevassa asiassa. Syytteiden mukaan vastaaja olisi viennyt kirjanpitoon vääriä ja totuutta vastaamattomia tositteita ja tällä menettelyllä välttänyt arvonlisäveroa ja tuloveroa, sekä vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön toiminnasta ja taloudellisesta asemasta.

Näytön arviointia

Syyttäjä ja verottaja katsoivat, että erinäisistä laskujen ja laskuttajayhtiön sinänsä riidattomien epäselvyyksien vuoksi laskujen peruste olisi ollut virheellinen, eikä laskujen mukaisia tuotannontekijöitä oltaisi lainkaan hankittu. Asian ratkaisussa oli merkityksellistä hallinto- ja rikosprosessin toisistaan poikkeavat todistustaakkasäännöt; verotukseen liittyvässä hallintoprosessissa näyttövelvollisuus on verovelvollisella, mutta rikosprosessissa syyttäjällä. Käräjäoikeus tulkitsi esitettyä näyttöä toisella tavalla kuin mihin todistajana kuultu verotarkastaja oli verotarkastuskertomuksessa päätynyt. Käräjäoikeus katsoi jääneen varteenotettava epäilys siitä, että vastaaja olisi tahallisesti toiminut syytteissä kuvatulla tavalla ja tällä perusteella hylkäsi syytteet. Käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa kuullun vastaajan omalle uskottavalle ja johdonmukaiselle kertomukselle annettiin asiassa merkittävä painoarvo. Tuomio ei ole lainvoimainen.

EDIT 5.7.2017. Helsingin hovioikeus arvioi yhden seikan osalta näyttöä toisin ja muutti tältä osin Hyvinkään käräjäoikeuden tuomiota. Vastaaja tuomittiin perusmuotoisesta veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta sakkorangaistukseen.

Lue lisää verotarkastuskertomuksen merkityksestä rikosasiassa >>

Salakuljetus ja törkeä veropetos

Asianajotoimisto Advoline Oy:n asianajaja Juha Räihän avusti menestyksekkääsi vastaajaa ns. laajassa nuuskajutussa Helsingin käräjäoikeudessa, jossa syytteet salakuljetuksesta ja törkeästä veropetoksesta hylättiin.

Asianajotoimisto Advoline Oy:n päämies oli lainannut veljelleen laivayhtiön kanta-asiakaskorttia, jota oli käytetty laivalta tapahtuneiden nuuskaostojen yhteydessä siten, että kortille oli kirjattu ostoina kaikkiaan 2930 rasiaa nuuskaa. Syyttäjä ja tulli asianomistajana katsoivat, että vastaaja olisi korttia lainaamalla osallistunut nuuskan laittomaan maahantuontiin ja tätä kautta salakuljetukseen. Vastaaja rinnastettiin syytteessä päätekijöihin ja varsinaisiin maahantuojiin myös törkeän veropetoksen osalta, kun hänen väitettiin veron välttämistarkoituksessa tuoneen maahan nuuskaa elinkeinotoimintaansa varten.

Vastaaja ei ollut tuonut maahan nuuskaa, eikä saanut kanta-asiakaspisteitä lukuun ottamatta mitään hyötyä toiminnasta. Riidanalaista oli vastaajan tietoisuus ostoista ja mikä hänen hyötynsä asiassa oli ollut. Oikeudenkäynnin kestäessä käytiin laajaa juridista argumentaatiota muun muassa maahantuontiin osallistumisen sisällöstä EU-oikeuden valossa, rikoshyödyn merkityksestä tässä asiassa sekä siitä, missä määrin tekijöiden toiminnan moitittavuutta voidaan rinnastaa toisiinsa. Vastaajan puolesta myös pyydettiin tuomioistuinta pyytämään ennakkoratkaisu EU-tuomioistuimelta siinä tapauksessa, että käräjäoikeus päätyisi katsomaan pelkän kanta-asiakaskortin lainaamisen olevan maahantuontiin osallistumista (Tullikoodeksiin artiklan 202 3-kohdan tulkinta).

Käräjäoikeus katsoi, että lainaamalla kanta-asiakaskorttiaan vastaaja on hyväksynyt tai ainakin suhtautunut välinpitämättömästi mahdollisuuteen, että kortille kirjataan myös laittomia nuuskaostoksia (ns. olosuhdetahallisuus). Kortin luovuttamisen jälkeen vastaajan ei kuitenkaan katsottu voineen vaikuttaa nuuskan ostamiseen laivalta tai nuuskan ilmoittamatta jättämiseen tullille. Vastaajan ei myöskään voitu katsoa olleen tietoinen siitä, että nuuskat tuodaan maahan veroja välttäen. Asian käsittely jatkuu hallinto-oikeudessa, jossa on vielä vireillä tullin jälkikantopäätöksiä koskeva hallintovalitus.