Riita- ja rikosasiat

Asianajotoimisto Advoline Oy

Snellmaninkatu 25 A 3
00170 Helsinki, FINLAND

puh: 09 4289 0130
gsm: 045 1300 567
fax: 020 7818 250
email: info(at)advoline.fi
etunimi.sukunimi(at)advoline.fi

Ota yhteyttä asianajajaan yhteydenottolomakkeella

Asianajotoimisto Advoline Oy:n kaikki asianajajat hoitavat oikeudenkäyntejä ja niihin liitännäisiä toimeksiantoja niin rikosasioissa, riita-asioissa kuin hallintoasioissakin. Asianajajiemme erityisosaamisalueet ja yhteystiedot löytyvät Henkilöstö sivulta.

Rikosasioissa avustamiseen kuuluu koko menettely tutkintapyynnön tekemistä, esitutkinnassa avustamisesta, mahdollisista syyteneuvottelusta ja sovintomenettelystä, sekä oikeudenkäynnissä avustamisesta aina muutoksenhakuun saakka. Asian laadusta ja luonteesta pitkälti riippuu, että miten prosessi etenee, mutta asianajajamme ovat mukana läpi koko prosessin neuvoen ja opastaen esiin tulevissa kysymyksissä.

Riita-asioiden laatu ja luonne vaihtelee jopa rikosasioita enemmän. Asianajajamme hoitavat alustavan konsultoinnin, neuvottelut, mahdolliset sovintomenettelyt, riitojen ratkaisu välimiesmenettelyssä, haastehakemuksen laadinnan, kanteeseen vastaamisen ja itse oikeudenkäyntiprosessin, sekä muutoksenhaun. Riita-asioissa asianajajan käyttäminen on enemmän kuin suositeltavaa, sillä oikeisiin seikkoihin vetoaminen on pääsääntöisesti asianosaisen vastuulla ja oikea-aikaisen toiminnan laiminlyönti voi johtaa siihen, ettei muutoin lakiin perustuva vaatimus tai vaatimuksen kiistäminen menesty oikeudessa. 

Hallintoasiat ja hakemusasiat voivat tulla esille muiden asioiden yhteydessä tai itsenäisenä asiana. Esimerkiksi avioeron hakeminen on yksinkertainen hakemusasia, johon ei sinänsä tarvita asianajajaa, mutta siihen liittyvät varallisuusoikeudelliset kysymykset (mm. ositus) ja muut liitännäisasiat (mm. lapsen elatus, huolto ja tapaamisoikeus) vaativat yleensä avustajan käyttämistä oikeudenkäynnissä tai riitaisista asioista sovittaessa.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio asiassa R 14/8864 (Trevoc juttu)

Asianajaja Juha Räihä avusti menestyksekkäästi päämiestään niin kutsutun Aarnio-oikeudenkäynnin Trevoc-haarassa, jossa tuomio annettiin tiistaina 2.6.2015. Käräjäoikeus hylkäsi päämieheen kohdistetun syytteen rekisterimerkintärikoksesta (rikoslaki 16 luku 7 §). Tapauksessa päämies oli toiminut Trevoc Oy:n hallituksessa 6.1.2008 – 17.8.2009. Syyttäjän mukaan päämiehellä ei ollut yhtiön hallituksessa tosiasiallista asemaa, vaan hän oli aiheuttanut oikeudellisesti merkityksellisen virheen kaupparekisteriin antamalla rekisterinpitäjälle virheellisen kuvan yhtiön tosiasiallisesta johdosta. Tosiasiallinen toimija yhtiössä oli syyttäjän mukaan yhtiön osakkeita omistanut päämiehen puoliso, joka KRP:n sivutoimiluvan peruuttamisen vuoksi oli itse estynyt toimimaan yhtiön hallituksessa.

Syytteeseen vastattaessa vedottiin ensisijaisesti siihen, että päämiehellä oli vastoin syyttäjän käsitystä yhtiön hallituksessa tosiasiallinen asema. Toissijaisesti katsottiin, että vaikka tosiasiallista asemaa ei yhtiössä olisi ollutkaan, ei päämiehellä ollut harhauttamis- tai hyötymistarkoitusta. Syytteen kiistämistä perusteltiin lisäksi muun muassa sillä, että perheenjäsenten käyttäminen yhtiön hallituksessa on varsin tavanomaista, ja tämän järjestelyn myötä päämiehen osakkeita omistanut puoliso sai oman edustajansa hallitukseen. Lisäksi yhtiön toimialan suppeuden vuoksi harhauttaminen olisi ollut tosiasiallisesti myös mahdotonta.

Käräjäoikeus viittasi 284 sivuisessa tuomiossaan muun muassa korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön (KKO 2004:88 ja 2012:41) ja totesi, että vaikka kaupparekisteriin annettu tieto on ollut muodollisesti oikea, on se kuitenkin antanut harhaanjohtavan kuvan siitä, miten yhtiön hallinto oli tosiasiallisesti järjestetty. Nimenkirjoitusoikeuden puuttumisen vuoksi päämiehen hallitusjäsenyydellä ei ollut merkitystä esimerkiksi yhtiön sopimussuhteisiin tai yhtiön luotottamiseen, ja tästä syystä asiaa tulee tarkastella ainoastaan päämiehen puolison sivutoimilupapäätösten ehtojen noudattamisen kannalta. Käräjäoikeus katsoi, että kysymyksessä oleva tieto on ollut oikeudellisesti merkittävä, mutta ollut sitä ainoastaan mainitun sivutoimiluvan kannalta, eli sillä on ollut merkitystä vain SUPOlle ja KRP:lle. Käsittelyn aikana tuli näytetyksi, ettei päämies ollut tietoinen sivutoimilupapäätösten sisällöstä. Hänellä oli ollut lupa luottaa osakkeenomistajien antamiin tietoihin sekä siihen, että hänelle esitetty hallitukseen valitsemista koskenut pyyntö on ollut aito. Näin ollen päämiehen on katsottu toimineen niin kutsutun tunnusmerkistöerehdyksen vallassa, ja hänen toiminnaltaan on puuttunut tahallisuus.

Tuomioistuinsovittelusta

Riita-asiassa oikeudenkäynnin vaihtoehtona on sovintomenettely (tuomioistuinsovittelu). Laki riita-asioiden sovittelusta on ollut voimassa jo useita vuosia, mutta vasta viimeaikoina tuomioistuimet ovat aktiivisesti edistäneet tuomioistuinsovittelun toteutumista. Tuomioistuinsovittelun yleistymistä on edesauttanut myös oikeusturvavakuutuksia tarjoavien yhtiöiden myönteinen suhtautuminen sovitteluprosessiin, eli mm. kotivakuutuksen yhteydessä olevasta oikeusturvavakuutuksesta on mahdollista saada korvausta tuomioistuinsovittelun kustannuksista.

Tuomioistuinsovittelussa on tarkoitus auttaa osapuolia löytämään riitaansa ratkaisu. Sovittelussa voidaan tuoda esiin myös muita kuin juridisia näkökulmia ja asioita myös riitakysymyksen ulkopuolelta. Sovittelijana toimii käräjäoikeuden tuomari ja saavutettu sovinto on täytäntöönpantavissa esimerkiksi ulosottotoimin kuten lainvoimainen tuomio. Tällöin säästetään aikaa ja kustannuksia, kun asiasta valittaminen ylempiin instansseihin ei ole mahdollista. Tämä seikka tulee kuitenkin tarkoin ottaa huomioon sovinnon edellytyksiä harkittaessa.

Vaikka tuomioistuinsovittelu ei edellytä avustajan käyttämistä, niin varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa asiaa on käsitelty kirjallisessa valmistelussa käräjäoikeudessa asianajajan käyttäminen on hyvinkin perusteltua.

Rikoshyödyn palauttaminen – Wincapita

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies Juha Räihä avusti menestyksekkäästi vastaajaa Vantaan käräjäoikeudessa WinCapitan hyötykanteita koskevassa oikeudenkäynnissä. Tapauksessa oli kysymys syyttäjän vaatimuksesta, jonka mukaan WinCapitaan sijoittaneita ja klubista voittoja saaneita henkilöitä vaadittiin palauttamaan valtiolle klubista nostamansa voitot rikoksella saatuna hyötynä. Syyttäjä vaati vastaajaa palauttamaan noin 10.000 euroa rikoshyötynä rikoslain 10 luvun 2 §:n perusteella. Vaatimus kiistettiin perusteettomana, ja toissijaisesti puolustus katsoi, että menettämisseuraamusta tulisi kohtuullistaa rikoslain 10 luvun 10 §:n nojalla.

Asiassa oli riidatonta, että vastaaja oli vilpittömässä mielessä klubin toiminnan luonteen suhteen. Klubin maksamien tuottojen katsottiin kuitenkin olevan rikoshyötyä riippumatta siitä, ovatko saajat olleet osallisia rikokseen tai tietoisia toiminnan rikollisesta luonteesta. Käräjäoikeus katsoi, että vastaajan henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen osaakaan hänen saamastaan rikoshyödystä ei ollut kohtuullista tuomita valtiolle menetetyksi. Tällä perusteella vastaajan klubista saamat varata jätettiin kokonaisuudessaan tuomitsematta valtiolle.

Törkeä huumausainerikos, itsekriminointisuoja ja asianajaja

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies Susanna Klärich avusti törkeästä huumausainerikoksesta tuomittua vastaajaa hovioikeusvaiheessa. Vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa yli kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Syyttäjä vetosi käräjäoikeudessa vastaajan omaan esitutkintakertomukseen, joka käräjäoikeuden tuomiosta ilmi käyvin perustein toimi pääasiallisena näyttönä vastaajana syyllisyydestä.

Hovioikeudessa vastaajan puolesta vaadittiin uuteen korkeimman oikeuden ratkaisuun vedoten (KKO:2012:45), että vastaajan esitutkintakertomuksen käyttäminen näyttönä kielletään vastaajan syyllisyyttä tukevana näyttönä. Vastaajalla ei ollut avustajaa esitutkinnan alkuvaiheessa, eikä hänelle kerrottu hänen oikeudestaan olla vaiti oman syyllisyyden selvittämisen suhteen. Syyttäjä vetosi hovioikeudessa siihen, että vastaajan kuulustelukertomukseen on kirjattu, että vastaaja ”ei halua avustajaa kuulusteluun”, jolloin asiassa ei tulisi antaa merkitystä korkeimman oikeuden tuoreelle ratkaisulle. Lisäksi syyttäjä vetosi siihen, että vastaajalla on ollut avustaja viimeisessä kuulustelussaan, jolloin hän on vahvistanut aiemmin kertomansa.

Tapauksessa on kiinnostavaa se, onko itsekriminointisuojaa kuitenkin loukattu jo siinä vaiheessa, kun epäiltyä kuullaan ensimmäisen kerran siten, että hän ei ole päässyt tätä ennen neuvottelemaan avustajansa kanssa. Jos epäillylle ei kerrota itsekriminointisuojasta vahinko ehtii tapahtua jo ensimmäisessä kuulustelussa. Lisäksi todettakoon, että tapauksessa vastaaja oli ulkomaalainen eikä hän puhunut sujuvaa englantia. Ensimmäiset kuulustelut oli kuitenkin käyty ilman tulkkia englannin kielellä. Näin ollen ei voida pitää varmana sitä, että vastaaja todellisuudessa on ymmärtänyt sen merkityksen, että hän on luopunut avustajasta.

Hovioikeus antoi istunnossa ratkaisun vaatimukseen ja kielsi syyttäjää vetoamasta esitutkintakertomukseen. Vastaajan puolesta katsotaan, että vastaajaa ei siten voida tuomita suuremmasta määrästä subutextabletteja, josta asiassa oli kysymys, kuin minkä määrän hän on myöntänyt oikeudessa. Näyttöä ei ole tämän määrän ylittävin osin.

On kiinnostavaa nähdä, minkälaiseksi käytäntö tulee muodostumaan tulevaisuudessa korkeimman oikeuden ratkaisun soveltuvuuden suhteen. Kuinka usein siihen tullaan vetoamaan ja kuinka paljon tuomiot tulevat muuttumaan sen vuoksi, että esitutkintakertomusten käyttäminen näyttönä kielletään. On selvää, että korkeimman oikeuden ratkaisu ei automaattisesti sovellu kaikkiin tapauksiin, joissa epäillyllä ei ole ollut avustajaa. Epäillyn oikeusturvan kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että hän ymmärtää oikeutensa jo ennen hänelle suoritettavaa ensimmäistä kuulustelua ja tämän vuoksi korkeimman oikeuden ratkaisu tulee toivon mukaan selkeyttämään käytäntöä sen suhteen, että epäillylle hankitaan asianajaja ainakin vakavimmissa rikosasioissa heti esitutkinnan alkuvaiheessa.