Riita- ja rikosasiat

Asianajotoimisto Advoline Oy

Snellmaninkatu 25 A 3
00170 Helsinki, FINLAND

puh: 09 4289 0130
gsm: 045 1300 567
fax: 020 7818 250
email: info(at)advoline.fi
etunimi.sukunimi(at)advoline.fi

Ota yhteyttä asianajajaan yhteydenottolomakkeella

Asianajotoimisto Advoline Oy:n kaikki asianajajat hoitavat oikeudenkäyntejä ja niihin liitännäisiä toimeksiantoja niin rikosasioissa, riita-asioissa kuin hallintoasioissakin. Asianajajiemme erityisosaamisalueet ja yhteystiedot löytyvät Henkilöstö sivulta.

Rikosasioissa avustamiseen kuuluu koko menettely tutkintapyynnön tekemistä, esitutkinnassa avustamisesta, mahdollisista syyteneuvottelusta ja sovintomenettelystä, sekä oikeudenkäynnissä avustamisesta aina muutoksenhakuun saakka. Asian laadusta ja luonteesta pitkälti riippuu, että miten prosessi etenee, mutta asianajajamme ovat mukana läpi koko prosessin neuvoen ja opastaen esiin tulevissa kysymyksissä.

Riita-asioiden laatu ja luonne vaihtelee jopa rikosasioita enemmän. Asianajajamme hoitavat alustavan konsultoinnin, neuvottelut, mahdolliset sovintomenettelyt, riitojen ratkaisu välimiesmenettelyssä, haastehakemuksen laadinnan, kanteeseen vastaamisen ja itse oikeudenkäyntiprosessin, sekä muutoksenhaun. Riita-asioissa asianajajan käyttäminen on enemmän kuin suositeltavaa, sillä oikeisiin seikkoihin vetoaminen on pääsääntöisesti asianosaisen vastuulla ja oikea-aikaisen toiminnan laiminlyönti voi johtaa siihen, ettei muutoin lakiin perustuva vaatimus tai vaatimuksen kiistäminen menesty oikeudessa. 

Hallintoasiat ja hakemusasiat voivat tulla esille muiden asioiden yhteydessä tai itsenäisenä asiana. Esimerkiksi avioeron hakeminen on yksinkertainen hakemusasia, johon ei sinänsä tarvita asianajajaa, mutta siihen liittyvät varallisuusoikeudelliset kysymykset (mm. ositus) ja muut liitännäisasiat (mm. lapsen elatus, huolto ja tapaamisoikeus) vaativat yleensä avustajan käyttämistä oikeudenkäynnissä tai riitaisista asioista sovittaessa.

Oikeuskäytännön arviointia – oikeusapupalkkion jälkitoimet

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella, ja valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin muun muassa niistä toimenpiteistä, joista palkkiota maksetaan. Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n mukaan tuomioistuimen päätöksen tiedoksiantaminen päämiehelle ja päätöksen läpikäyminen päämiehen kanssa ovat palkkioon oikeuttavia toimenpiteitä. Saman asetuksen 4a §:n mukaan jälkitoimista maksetaan palkkiota yhteensä yhdeltä tunnilta, ellei ole erityisiä syitä maksaa palkkiota pidemmältä ajalta.

Toistaiseksi käytäntö jälkitoimien korvaamisesta eri käräjäoikeuksissa vaihtelee. Nykyinen käytäntö käräjäoikeuksissa näyttäisi olevan, että palkkio jälkitoimista maksetaan aina, jos käräjäoikeuden ratkaisu annetaan kansliassa. Sen sijaan palkkiota jälkitoimista ei määrätä allekirjoittaneen kokemuksen perusteella läheskään aina silloin, kun ratkaisu julistetaan istunnossa. Osa käräjätuomareista katsoo, että jälkitoimista ei ole tarpeen maksaa avustajalle palkkiota tapauksissa, joissa ratkaisu julistetaan istunnossa ja päämies on istunnossa paikalla.

Oikeuskäytännössä oikeutta jälkitoimista maksettavaan palkkioon on käsitelty lähinnä hovioikeustasolla. Itä-Suomen hovioikeus on kahdessa eri ratkaisussa todennut (I-SHO:2016:5 ja I-SHO:2016:6), että palkkio tarpeellisista jälkitoimista tulee maksaa riippumatta siitä, onko ratkaisu julistettu istunnossa vai kansliassa. Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisujen perusteluiden mukaan avustajantehtävän asianmukainen ja huolellinen hoitaminen edellyttää tuomioistuimen ratkaisun tiedoksiantamista ja ratkaisun sisällön läpikäymistä päämiehen kanssa, jotta tämä ymmärtäisi ratkaisun sisällön ja sen täytäntöönpanomenettelyn sekä voisi tarvittaessa harkita muutoksenhakua. Tämän vuoksi jälkitoimet ovat lähtökohtaisesti tarpeellisia.

Sen sijaan Helsingin hovioikeus on ratkaisussaan HelHO:2016:3 katsonut, että tarpeellisia ja korvattavia jälkitoimia ei synny silloin, kun ratkaisu on julistettu istunnossa, päämies on ollut läsnä pääkäsittelyssä ja käsittelyn jälkeen julistetussa tuomiossa päämiestä vastaan esitetyt vaatimukset on hylätty. Allekirjoittanut oli muutoksenhakijana kyseisessä asiassa ja näkemyksenäni esitän, että tarpeellisia jälkitoimia on myös tällaisissa tapauksissa (mm. kirjallisen tuomiokappaleen kirjausten oikeellisuuden ja tuomion lainvoimaisuuden tarkistaminen sekä tämän ilmoittaminen päämiehelle). Ongelmaksi tästä näkökulmasta saattaa toki muodostua palkkioasetuksen 4a §:n sanamuoto, jonka mukaan palkkio jälkitoimista tulisi maksettavaksi vain päätöksen tiedoksiantamisesta ja sen läpikäynnistä päämiehen kanssa. Muut tarpeellisetkin jälkitoimet jäisivät siten pelkkää säännöksen sanamuodon mukaista tulkintaa noudattaen korvaamatta.

Toisaalta Helsingin hovioikeuden edellä mainitun ratkaisun perusteluiden mukaan palkkioasetuksen säännökset eivät voi syrjäyttää oikeusapulaissa asetettua yleistä edellytystä avustajalle maksettavan palkkion perusteena olevien toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Allekirjoittaneen näkemyksen mukaan palkkio myös muista kuin palkkioasetuksen 3 §:n sanamuodon mukaisista jälkitoimista tulisi maksettavaksi aina, kun avustajan toimenpiteet ovat olleet oikeusapulain 17 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla tarpeellisia. Rovaniemen hovioikeus totesi avustajan palkkiota koskevassa ratkaisussaan RHO:2016:11, että jälkitoimista on maksettava palkkiota ilman enempää selvitystä niiden sisällöstä myös silloin, kun ratkaisu on julistettu istunnossa. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua asiasta ei toistaiseksi ole, mutta sellainen olisi oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi tarpeen.

OTM Lari Ruokamo

Verotarkastuskertomuksen merkityksestä rikosasiassa

Rikosasiassa syyttäjä on velvollinen näyttämään syyteen toteen, kun taas hallinnollisessa verotusmenettelyssä verovelvollisen tulee näyttää toimineensa lain mukaisesti. Käräjäoikeuksissa verotarkastuskertomus on katsottu liian usein riittäväksi näytöksi vastaajan lainvastaisesta menettelystä, vaikka todistustaakkasäännökset ovat täysin käänteiset. Ongelma aktualisoituu nimenomaan talousrikoksissa, jotka ilmoitetaan poliisille verottajan toimesta.

Korkein oikeus on linjannut ennakkoratkaisussaan KKO 2011:20 seuraavaa:

Korkein oikeus toteaa, että rikosasiassa vastaajalla ei ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä, vaan syyttäjän on näytettävä syyte toteen. Tältä osin rikosasian oikeudenkäynti poikkeaa esimerkiksi hallinnollisesta verotusmenettelystä, jonka osalta laissa on säädetty verotarkastuksen kohteelle velvollisuus esittää selvitystä verotukseensa vaikuttavista seikoista. Esimerkiksi verotettavaa tuloa vähentävien kulujen osalta voidaan rikosasian vastaajan kannalta yleensä pitää riittävänä niin yksityiskohtaista ja uskottavaa väitettä, että syyttäjälle voidaan asettaa velvollisuus osoittaa esimerkiksi vertailutietoja hankkimalla, ettei vastaajan väite pidä paikkansa. Rikosasian käsittely poikkeaa myös suullisen todistelun vastaanottamisen välittömyyttä koskevien säännösten johdosta verotarkastusmenettelystä, jossa hankitaan selvitystä hallinnollisen verotuspäätöksen perusteeksi. Verotarkastuksessa tehtyjä johtopäätöksiä ei siten voida ottaa sellaisinaan rikosasiassa tuomion perusteeksi, vaan tapauskohtaisesti on arvioitava, mikä merkitys verotarkastuksessa esiin tulleille seikoille on näyttöä arvioitaessa annettava. Syyksilukeminen on voitava perustaa rikosoikeudellisiin periaatteisiin ja rikosoikeudenkäynnin menettelytapoihin.

Aika näyttää, kuinka korkeimman oikeuden linjaus otetaan alemmissa oikeusasteissa huomioon. Talousrikoksiin erikoistuneet asianajajat osaavat tuoda syytetyn kannalta merkitykselliset seikat esille jo käräjäoikeudessa ja asianajajan puoleen kannattaakin kääntyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta enemmiltä ongelmilta vältytään.

Rangaistuksen mittaamisesta huumausainerikoksissa (KKO:2017:9)

Korkein oikeus on antanut merkittävän vahvennetun jaoston ennakkopäätöksen KKO:2017:9 liittyen huumausainerikosten rangaistusten mittaamiseen.

Ennakkopäätöksessä on ollut kysymys amfetamiinista, mutta ratkaisu tulee vaikuttamaan laajemminkin mittaamisratkaisuihin myös muiden huumausaineiden osalta. Ennakkopäätöksen tekstitiivistelmän mukaan: ”A oli tuonut laittomasti maahan 7884 grammaa 38 – 45 -prosenttista amfetamiinia edelleen levittämistä varten. A oli toiminut niin sanottuna kuriirina kuljettamalla saamiensa ohjeiden mukaan palkkiota vastaan huumausaine-erän sisältäneen henkilöauton Virosta Suomeen. Teon kohteena olleen huumausaineen määrän ja laadun lisäksi Korkein oikeus otti huomioon A:n epäitsenäisen ja muita osallisia rajoitetumman aseman huumausaineiden maahantuonnissa ja tuomitsi A:n rangaistukseen, joka oli huomattavasti alempi kuin tällaisen huumausaine-erän laittomasta maahantuonnista olisi muutoin tuomittu.”

Korkein oikeus on perusteluissaan muun ohella todennut:

11. Oikeuskäytännössä rangaistus huumausainerikoksesta määräytyy usein melko kaavamaisesti aineen määrän ja laadun perusteella. Tämä edistää rangaistusten mittaamisessa rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä ja ennakoitavuutta. Toisaalta huumausainerikokset ovat kohdistuneet yhä suurempiin määriin huumausainetta ja niiden kohteeksi on tullut lukuisia uusia erittäin vaarallisina pidettäviä huumausaineita. Tämä on yhdessä edellä mainitun kaavamaisen mittaamistavan kanssa johtanut törkeistä huumausainerikoksista tuomittavien rangaistusten kohoamiseen lähelle enimmäisrangaistusta myös sellaisista teoista, jotka eivät tekotavoiltaan ole kaikkein vahingollisimpia, vaarallisimpia ja suurinta syyllisyyttä osoittavia. Ankarimmat rangaistukset eivät siten kohdistu vain kaikkein törkeimpiin huumausainerikoksiin eivätkä tekojen rangaistusarvot ole riittävästi erotettavissa toisistaan. Samalla törkeiden huumausainerikosten rangaistuskäytäntö on erkaantunut muun tyyppisistä rikoksista, joissa on sama rangaistusasteikko.

12. Huumausainerikoksesta tuomittavan rangaistuksen ei tule perustua yksin rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatuun ja määrään, vaan rangaistuksen mittaamisessa on otettava huomioon kaikki rikoslain 6 luvun 4 §:ssä mainitut seikat. Etenkin törkeimmissä huumausainerikoksissa teon rangaistusarvoon vaikuttavat merkittävästi myös muut seikat kuin rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatu ja määrä. Erityisesti laajamittaiseen huumausaineiden laittomaan maahantuontiin osallistuu yleensä useita henkilöitä selvästi erilaisissa tehtävissä. Tehtävän osoittama syyllisyys voi tällöin vaihdella rikokseen osallisten välillä huomattavasti.

Viitatussa rikoslain 6 luvun 4 §:ssä todetaan: ”Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.” Käytännössä korkeimman oikeuden kannanotto tarkoittaa sitä, että vastaisuudessa alempien oikeusasteiden tulee arvioida tarkemmin tekijöiden syyllisyyttä ja osallisuutta, eikä kaavamaisesti noudattaa ns. taulukkorangaistuksia (mm. Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke 4.12.2006), jotka ovat perustuneet hyvin pitkälle huumausaineiden määrään ja laatuun.

Maksuvälinepetos – väärennetyn lounassetelin käyttäminen

Asianajaja Juha Räihä avusti päämiestään Helsingin hovioikeudessa väärennettyjen lounassetelien käyttämistä koskevassa rikosasiassa. Vastaaja oli ottanut tuttavaltaan rahamääräisen saatavan maksuksi vastaan lounasseteleitä, jotka hänen tietämättään olivat olleet väärennettyjä. Käräjäoikeus tuomitsi päämiehemme maksuvälinepetoksesta sakkorangaistukseen. Helsingin hovioikeus myönsi asiassa jatkokäsittelyluvan.

Rikoslain 37 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan maksuvälinepetoksena pidetään muun ohella tilannetta, jossa maksuvälinettä käytetään muuten ilman laillista oikeutta. Tuomiossaan hovioikeus totesi lain esitöiden (HE 66/1988 ja HE 2/2003) sekä Euroopan unionin asiaa koskevan puitepäätöksen tukevan johtopäätöstä, jonka mukaan lounasseteli on maksuväline ja väärennetyn maksuvälineen käyttö tarkoitettu kriminalisoitavaksi maksuvälinepetoksena.

Hovioikeuden mukaan lain sanamuodon perusteella jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi, onko väärennetyn maksuvälineen käyttö kriminalisoitu nimenomaan maksuvälinepetoksena, vai tulisiko sitä käsitellä väärennystä koskevana rikoksena. Laillisuusperiaatteen mukaan rangaistussäännöstä sovellettaessa ei tuomioistuin saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Näin ollen maksuvälinepetoksen kriminalisoinnin ulottaminen myös vääriin maksuvälineisiin ei ollut kohtuudella vastaajan ennakoitavissa, eikä tällainen tulkinta vaikuta olevan sopusoinnussa myöskään tunnusmerkistöstä ilmenevän suojan tarkoituksen kanssa. Näillä perusteilla hovioikeus päätyi hylkäämään syytteen maksuvälinepetoksesta. Lisäksi hovioikeus tuomitsi valtion maksamaan päämiehellemme korvauksia kohtuuttoman pitkäksi venyneen käsittelyajan johdosta.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Kysymyksessä on Helsingin hovioikeudelta korostuneesti oikeuskysymystä koskeva kannanotto ja syyttäjällä on vielä tätä kirjoitettaessa varteenotettava mahdollisuus saada valituslupa korkeimmalta oikeudelta.