Riita- ja rikosasiat

Rikoksen uhri, eli asianomistaja

Asianomistajan kannattaa kääntyä asianajajan puoleen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jouduttuaan rikoksen uhriksi. Erityisesti vakavien rikosten ollessa kysymyksessä, avustajan käyttäminen edesauttaa asian selvittämistä ja uhrin oikeuksien toteutumista. Avustaja tarjoaa myös henkistä tukea ja apua prosessissa, vaikkakaan asianajaja ei voi korvata esimerkiksi rikosuhripäivystyksen arvokasta työtä.

Mihin asianajajaa tarvitaan?

Asianajaja avustaa rikoksen uhria esitutkinnassa ja kuulusteluissa, laatii asiakkaan puolesta mahdollisen korvausvaatimuksen sekä avustaa asiakasta asian käsittelyssä eri oikeusasteissa. Asianajotoimisto Advoline Oy:n asianajajilla on laaja kokemus rikoksen uhrien avustamisesta mitä erilaisimpien rikosten yhteydessä (petos- ja kavallusrikokset, varkaudet, pahoinpitelyt, henkirikokset, seksuaalirikokset, lapsiin kohdistuvat rikokset, vainoaminen, lähisuhdeväkivalta, ym.)

Mitä asianajajan käyttäminen maksaa?

Rikoksen uhrin avustajan palkkio voidaan tietyin edellytyksin maksaa valtion varoista. Myös oikeusturvavakuutus kattaa useissa tapauksissa suuren osan aiheutuneista kustannuksista. Aiheutuviin kustannuksiin ja niiden korvattavuuteen koskevat kysymykset käydään aina läpi asianajajan kanssa, ettei yllätyksiä aiheudu.

Yhteydenotot e-lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla.

Asianajotoimisto Advoline Oy:n asiakkaalla on Anom-valitus vireillä ihmisoikeustuomioistuimessa.

Korkein oikeus antoi helmikuussa yhteen Anom-valitukseen vuosikirjaratkaisun KKO:2023:14. Päätöksen perustelujen kohdassa 1 todetaan, että viestiliikennettä oli tallentunut FBI:n hallinnoimalle palvelimelle. Yksityisen yhtiön palvelimet ovat olleet kolmannessa maassa, joka ilmeisesti on vieläpä EU:n jäsen, mutta sitä ei virallisesti ole myönnetty, koska FBI on luvannut olla paljastamatta lähdettään. Yhdysvalloissa ei ole vangittu tällä perusteella ketään, koska FBI ole voinut käyttää viestejä siellä yhtään mihinkään, koska liittovaltion lait vahvasti turvaavat viestinnän yksityisyyden.

Kohdassa 17 KKO toteaa, että asiassa on puututtu perustuslain 10 §:n 2 momentin tarkoittamaan luottamuksellisen viestin suojaan, kun vastaajien Anom-puhelimilla lähetettyjä viestejä on tarkkailtu ja tallennettu. Tässä kohdassa jää sanomatta, että viestejä on puhelimilla myös vastaanotettu ja että kyse on ollut ns. massavalvonnasta. Olennaista on se, että missä tarkkailua ja tallentamista on tehty.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti KKO lausuu kohdassa 22, että rikosprovokaatiolla hankitut todisteet on pääsääntöisesti suoraan hankkimistapansa perusteella asetettava hyödyntämiskieltoon.

Edelleen, KKO väittää kohdassa 23, että ”Anom-puhelimia on asiassa esitetyn selvityksen mukaan alun perin tarjottu nimenomaan henkilöille, joilla on katsottu olevan liityntöjä vakavaan rikolliseen toimintaan. …Kysymys ei siis ole ollut ennalta täysin rajoittamattomaan henkilöjoukkoon kohdistuneesta valvonnasta, vaan valikoituneesta kohteesta. Lisäksi Anom-puhelimen käyttäjällä on puhelimen käyttötarkoituksen perusteella ollut aihetta ottaa huomioon, että hän voi olla viranomaisen tarkkailun kohteena. Selvää muutoinkin on, että kun viestintä on pääasiassa koskenut rikosten suunnittelua tai tekemistä, kysymys ei ole yksityiselämän suojan ydinalueesta.” Tästä seikasta voidaan olla laajasti eri mieltä, mutta tämä on ollut se pääasiallinen peruste, miksi KKO:n mielestä asiassa ei ole kokonaisuutena loukattu EIS 6 artiklan tarkoittamaa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tätä tulkintaa ei helposti löydy muiden Euroopan Neuvoston jäsenmaiden oikeuskäytännöstä. Vakavien rikosten selvittämisintressiä ei voitane punnita vain jälkikäteisesti.

FBI on siis toteuttanut kyseenalaista kansainvälistä rikostiedustelua. KRP on kuitenkin toimittanut asiakirjamateriaalia kirjallisiksi todisteiksi oikeudenkäynteihin. FBI antoi luvan käyttää, mutta kieltäytyi todistamasta ja vastaamasta lisäkysymyksiin. Ilmeisesti kukaan puolustajista ei ole päässyt tutustumaan Yhdysvalloista Suomeen luovutettuun raakadataan, siihen tehtyihin hakumenetelmiin eikä aineiston muokkaamiseen. Tätä on moneen otteeseen esitutkintaviranomaisilta pyydetty. Sekään ei toisaalta vahvista mitään suhteessa siihen tietojen luovutukseen, mitä FBI on ottanut vastaan, keneltä, mistä valtiosta ja minkä lain perusteella. Tiedetään, että näitä datapaketteja on maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin toimitettu FBI:lle. Oikeudenkäynneissä syyttäjät ovat väittäneet, että viestejä olisi kerätty Yhdysvaltain lain mukaan. Kukaan ei tosin ole kertonut, minkä säännöksen. Yhdysvaltain lailla ja koko lainkäyttöjärjestelmällä on enintään poleeminen merkitys Suomessa taikka tarkoitetussa tuntemattomaksi jääneessä kolmannessa valtiossa.

Korkein oikeus ei ota kantaa siihen, voidaanko näitä tietoja myöskään pitää sallittuna ylimääräisen tiedon hyödyntämisenä. Puolustuksen käsityksen mukaan Anom-järjestelmän käyttämiseen ei olisi edes voinut saada lupaa suomalaiselta tuomioistuimelta salaisen pakkokeinon perusteella, joten kyse on enemmän todisteprovokaatiosta ja massavalvonnasta kuin ylimääräisen tiedon käyttämisestä. Yhdysvalloissa ei tiettävästi ole näiden viestien perusteella vangittu ketään.

Seurantaa on myös kohdistettu henkilöihin, jotka eivät ole olleet mistään rikoksesta epäiltyinä. Puhelimia pystyi tilaamaan ainakin Suomessa ja Espanjassa toimineiden yksityishenkilöiden kautta sekä maksamalla melko kalliin lisenssin. Mielestäni näin ollen puhelinten luovuttamista ei ole mitenkään säännelty taikka kohdennettu millään muulla perusteella kuin sillä, että mitä kautta tilaaja on voinut kuulla tällaisesta laitteesta. Puolustus ei tiettävästi ole haastanut puhelimien välittäjiä todistamaan oikeuksiin.

Tunnetuimpia Anom-puhelinten välittäjiä ovat olleet ainakin Alexander Dmitrienko, Ayub Aurangzeb ja Shane Ngaguru. Kaksi ensimmäistä ovat nyt Yhdysvalloissa vastaamassa syytteisiin ja kolmas on kaiketi luovutettu Uuteen-Seelantiin. Niin sanotun ’Aussi-kartellin’ johtaja Hakan Ayik lienee edelleen vapaalla jalalla. Dmitrienkoa, Seyyed Hosseinia ja Erwin Harmendra Kumaria syytetään Yhdysvalloissa ns. RICO-säädöksen perusteella. Kyse on siitä, että niiden yhtiöiden, jotka ovat tarjonneet kryptattuja puhelimia, voitaisiin katsoa olevan järjestäytyneitä rikollisryhmiä.

Esimerkiksi työnsä puolesta asianajajat ja lääkärit ovat tekemisissä vakaviin rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden kanssa. Heiltä voi saada hyviä vinkkejä luotettavien viestintäkanavien käyttöön, vaikka ko. ammattilaiset eivät itse tee mitään rikoksia, mutta heillä on tarvetta välittää salattuja viestejä ja siihen vahva laista johdettu velvollisuus. Käytetty menettely täyttäisi todennäköisesti Suomessa törkeän viestintäsalaisuuden rikkomisen, törkeän tietomurron ja törkeän petoksen tunnusmerkistöt.

Jos tällaisen teknisen tarkkailun toteuttamiseksi kelpaa minkä tahansa ulkomaan asiaa koskeva laki ja viranomainen, niin se altistaa kansalaiset sellaisille yksityisyyden suojan loukkauksille, joissa voidaan käyttää viime kädessä sotilastiedusteluun tarkoitettuja laitteita ja menetelmiä valtioiden rajoista ja suvereniteetista välittämättä, koska varmuudella löytyy aina jokin sellainen valtio, jossa oikeusturvakeinojen katsotaan olevan väistyviä tiedusteluorganisaatioiden tarpeisiin nähden. Kiinalaiset ovat tiettävästi pisimmällä tekoälyn ja kasvojentunnistuksen käyttämisessä kansalaisten valvonnassa, ja Kiinan valtion vaikutuspiiriin kuuluvat yritykset myyvät laitteitaan ulkomaille, myös Suomeen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on arvioinut lukuisissa tapauksissa syytetyn oikeutta saada tietoonsa ja kommentoida esitutkinnassa syntynyttä tai syyttäjällä hallussa olevaa materiaalia. Lähtökohtaisesti syyttäjäviranomaisten tulee paljastaa vastaajalle kaikki tutkinnassa kertynyt merkityksellinen aineisto siitä riippumatta, onko se vastaajan kannalta kielteistä vai myönteistä (esim. Rowe ja Davis v. Yhdistynyt kuningaskunta, 28901/95, 16.2.2000; Jasper v. Yhdistynyt kuningaskunta, 27052/95, 16.2.2000; Dowsett v. Yhdistynyt kuningaskunta, 39482/98, 24.6.2003; Edwards ja Lewis v. Yhdistynyt kuningaskunta, 39647/98 ja 40461/98; 27.10.2004; B v. Suomi, 17122/02, 24.4.2007; Natunen v. Suomi, 21022/04, 31.3.2009 ja Janatuinen v. Suomi, 28552/05, 8.12.2009). EIT on kuitenkin toistuvasti todennut, ettei tiedonsaantioikeus esitutkinnan aikana kertyneestä aineistoista ole ehdoton, vaan sitä voivat rajoittaa kilpailevat intressit, joita täytyy punnita syytetyn oikeuksia vasten. Sallittuja ovat kuitenkin vain sellaiset syytetyn oikeuksien rajoitukset, jotka ovat välttämättömiä.

Asianosaisjulkisuuden rajoittamiseksi hyväksyttäviä perusteita ovat EIT:n mukaan olleet muun muassa kansallinen turvallisuus, tarve suojella todistajia tai tarve suojata poliisin salaisten tutkintamenetelmien paljastumista. Perusteltuina salassapitointressinä voidaan siten pitää esitutkintaviranomaisen teknisiin ja taktisiin menetelmiin vastaavasti kuin tietolähteen, valeostajan tai peitehenkilön henkilöllisyyteen liittyviä salassapitotarpeita. Rajoitukset syytetyn oikeuksiin eivät kuitenkaan saa vaikuttaa oikeuden keskeiseen sisältöön (esim. FITT v. Yhdistynyt kuningaskunta, 29777/96, 16.2.2000; Schatschaschwili v. Saksa, 9154/10, 15.12.2015 ja em. Regner v. Tšekin tasavalta).

Salassapitoa kompensoivina tekijöinä EIT on pitänyt muun muassa mahdollisuutta riitauttaa salassapito tuomioistuimessa, joka on voinut arvioida hallussaan olleen aineiston merkitystä oikeudenkäynnin kannalta sekä salassapitointressejä (esim. em. B v. Suomi, em. Natunen v. Suomi, em. Janatuinen v. Suomi ja McKeown v. Yhdistynyt kuningaskunta, 6684/05, 11.1.2011). Kun Anom paljastettiin kesäkuussa 2021, niin sen jälkeen ei FBI:lla ole enää ollut minkäänlaista salaamisintressiä. Oikeastaan päinvastoin, koska San Diegon laajassa RICO-kokonaisuudessa puolustajat ovat painostaneet syyttäjää paljastamaan, mikä tämä eurooppalainen kolmas valtio on ollut.

Anomin asiakkaiksi saatiin houkuteltua Europolin mukaan yli 12.000 käyttäjää 16 maasta. Viestejä kertyi 27 miljoonaa noin 18 kuukaudessa, joiden perusteella tehtiin yli 700 kotietsintää, otettiin kiinni yli 800 epäiltyä sekä löydettiin 8 tonnia kokaiinia, 22 tonnia kannabista tai kannabiksen kukintoja, 2 tonnia synteettisia huumausaineita ja 6 tonnia niiden aihioita, 250 tuliasetta, 55 luksusautoa sekä 48 miljoonan dollarin edestä erilaisia valuuttoja sekä kryptovaluuttaa.

EIT:n ratkaisussa Lee Davies v. Belgia 2009 oli kyse gentiläisen vetoomustuomioistuimen ratkaisusta, missä Iso-Britannin kansalainen Martin Lee Daviesin hallinnassa olevalle kiinteistölle tuli poliisi suorittamaan tutkintaa, ilman kotietsintälupaa löytäen paikalta suuren määrän kannabista. Valittajalle ei ollut annettu mahdollisuutta haastaa asiassa saatua näyttöä. Tapauksessa Teixeira de Castro v. Portugali 1998 oli kyse siitä, että valittaja ryhtyi huumausainerikokseen kahden siviiliasuisen poliisin puhuttelun perusteella. Tässä katsottiin olleen kyse yllytyksestä ts. rikosprovokaatiosta.

Tapauksessa Ramanauskas v. Liettua (74420/01) 2008 valittaja Kestas Ramanauskas toimi syyttäjänä. Siinä poliisin korruption vastaisen yksikön upseeri tarjosi valittajalle 3.000 euron lahjusta kolmannen osapuolen vapauttamisesta. Hän on toistanut tarjouksensa useita kertoja. Elokuussa 2000 valittaja tuomittiin 2.500 euron lahjuksen vastaanottamisesta vankeuteen. EIT katsoi, ettei poliisi voinut tekeytyä toimimaan yksityishenkilönä simuloimaan lahjontaa. Asiassa ei ollut esitetty mitään viitteitä siitä, että valittaja olisi tehnyt rikoksen ilman virkamiehen ja häen tuttavansa väliintuloa. Asiassa oli näin rikottu EIS:n 6 artiklan 1 kohtaa.

Tapauksessa Heino v. Suomi (ja Harju v. Suomi) 15.2.2011 valtioneuvosto oli sitä mieltä, ettei valitusta tulisi tutkia, hakija ei ollut hakenut pakkokeinolain 4 luvun 13 §:n mukaista tuomioistuinta päättämään siitä, pitäisikö takavarikointi jäädä voimaan. Valittaja oli eri mieltä ja huomautti, että valitus ei koskenut takavarikkoa, vaan itse kotietsintää, jota tässä tapauksessa tulkittiin laajentavasti koskemaan myös valittajan asianajotoimistoa. Suomen laissa ei ollut etsinnän edellytysten tutkimiseksi ennakollisia eikä jälkikäteisiä oikeussuojakeinoja. EIT toisti voimassa olevan kantansa siitä, että EIS 8 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että kyseessä oleva laki on ”yhteensopiva oikeusvaltioperiaatteen kanssa”.

Kotietsinnöissä ja takavarikoissa kansallisen lainsäädännön on suojattava yksilöä mielivaltaiselta puuttumiselta EIS 8 artiklan mukaisiin oikeuksiin. Erityisesti silloin, kun viranomaisilla on kansallisen lainsäädännön mukaan valtuudet määrätä ja suorittaa etsintöjä ilman oikeuden määräystä.
Viranomaisten mielivaltaisen puuttumisen estämiseksi 8 artiklassa taattuihin oikeuksiin, näille valtuuksille on luotava oikeudellinen kehys ja tiukat rajoitukset (Camenzind v. Sveitsi, 16.12.1997, kohta 45). Nämä ratkaisut johtivat 1.1.2014 voimaan tulleeseen pakkokeinolain uudistukseen, jossa kotietsinnän laillisuus voidaan jälkeenpäin haastaa käräjäoikeudessa (Laki pakkokeinolain muuttamisesta 1146/2013, 8 luku 18 §).

Saksassa Memmingenin maaoikeus on 21.8.2023 ratkaisussaan Az. 1 KLs 401 Js 10121/22 todennut, etteivät ’auktoriteettiostokset’ ole sallittuja, eli sellaisten tutkinta- tai tarkkailukeinojen käyttäminen, jotka eivät olisi sallittuja omassa maassa ja tästä syystä niitä käytettäisiin kolmannessa valtiossa. EU-maiden välillä on keskinäisiä velvollisuuksia, mutta tässä tapauksessa kolmas valtio on jäänyt kokonaan nimeämättä. Koska näin ei voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot on hankittu yleisen järjestyksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräysten vastaisesti, niin asiassa kaikki viittaa siihen, että säännöksiä on kierretty. Näin ollen todisteiden käyttö kiellettiin ja tuomioistuin päätyi puolustuksen kannalle, joka oli vaatinut vastaajan vapauttamista, kun häntä vastaan ei ollut esitetty mitään muuta näyttöä.

Ranskan korkein oikeus hylkäsi 5.9.2023 syyttäjien vaatimukset EncroChat-asiassa, jossa Ranskan ja Hollannin poliisit saivat kerättyä miljoonia salattuja viestejä, joita monet järjestäytyneet rikollisryhmät olivat lähetelleet. Hakkerointioperaation yksityiskohdat on suojattu paljastamiselta Ranskan puolustussalaisuuksia koskevien lakien mukaisesti, mutta asianajajat vaativat saada selville, miten tiedot saatiin, ja varmentaa niiden aitous puolustuksen järjestämiseksi.

Ranskalaiset kyberasiantuntijat keräsivät huhti-kesäkuun 2020 välisenä aikana 120 miljoonaa viestiä EncroChat-puhelinten käyttäjiltä useista maista. Europol ilmoitti kesäkuussa 2023, että operaatio johti 6.500 järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja huumekauppaan osallistuneen henkilön pidätykseen ja takavarikoihin 900 miljoonan euron arvosta. EncroChat-puhelimet lupasivat käyttäjille turvallisen, salatun, anonyymin viestipalvelun ja tarjosivat mahdollisuuden pyyhkiä puhelin hätätilanteessa PIN-koodilla. Puhelimet perustuivat muunneltuihin Android BQ Aquaris X2- ja X3-puhelimiin, joissa oli mukana toimitettu SIM-kortti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 12.9.2023 ratkaisun tapauksessa Wieder ja Guarnieri v. Yhdistynyt Kuningaskunta. Siinä EIT vahvisti, että henkilöillä tulee olla oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan siinä maassa, missä heidän sähköistiä viestejään on siepattu, etsitty ja käytetty. Tämä pätee riippumatta siitä, missä maassa rekisteröidyt olivat tiedonkeruun tapahtuessa.

Kantelijat väittivät menestyksellä, että Britannian tiedustelupalvelut sieppasivat heidän viestintäänsä. EIT oli jo aiemmin todennut, että Yhdistyneen kuningaskunnan massavalvontajärjestelmä ei ollut ihmisoikeussopimuksen mukainen (ECHR, 25.5.2021 – Big Brother Watch and Others v. UK). Koska kantelijat asuvat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella (Yhdysvaltain kansalainen Wieder Floridassa ja Italian kansalainen Guarnieri Berliinissä) oli Yhdistyneen Kuningaskunnan tutkintatuomioistuin (IPT) kieltäytynyt käsittelemästä heidän valituksiaan (Human Rights Act 1998: 68 § 4 mom), jolloin heillä ei ollut mahdollisuutta käyttää asianmukaista oikeussuojamekanismia.

EIT viittasi liittovaltion perustuslakituomioistuimen päätökseen (1 BvR 2835/17). BVerfG totesi 19.5.2020 antamassaan ratkaisussa, että tietotekniikan kehitys tarkoittaa, että tietovirtoja hallitaan maailmanlaajuisesti kansallisista rajoista riippumatta. Valittajat olivat sitä mieltä, että seuraukset heidän kannaltaan olisivat mielettömiä, jos he eivät tässä asiassa kuuluisi UK:n lainkäytön piiriin, vain siksi että he asuvat ulkomailla. Se tarkoittaisi, että sopimusvaltiot saisivat kohdistaa massavalvontaa kaikkiin ulkomailla asuviin, kuten oman maan kansalaisiin sekä toisten Euroopan Neuvoston jäsenmaiden kansalaisiin ja jakaa heistä saatuja tiedustelutietoja.

Anom-asiassa kysymykset Suomessa asuvan henkilön oikeusturva-keinoista ja foorumista ovat yksiselitteisen turhia.

Laati AA Kari Kuusisto

Perustuslain 22 §:n mukaan myös tuomioistuimella on yleinen velvollisuus soveltaa perusoikeusmyönteistä tulkintatapaa. Luottamuksellisen viestin suojasta säädetään Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa ja perustuslain 10 §:ssä ja se on riippumaton käytetystä viestintämenetelmästä.

Telekuuntelusta, teknisestä seurannasta ja teknisestä laitetarkkailusta säädetään pakkokeinolain 10 luvussa. Telepakkokeinot ovat pääsääntöisesti luvanvaraisia. Useimmissa tapauksissa luvan voi myöntää tuomioistuin määräajaksi, yleensä kuukaudeksi kerrallaan, tutkinnanjohtajan hakemuksesta.

Olennaista telepakkokeinojen käytössä on, että niihin oikeus on vain esitutkintaviranomaisella eli poliisilla, tullilla ja rajavartiolaitoksella. Sama koskee PKL 10:56 §:n tarkoittamaa ylimääräisen tiedon käyttämistä. Kaikkien perusoikeusrajoitusten tulee olla tarkkarajaisia ja täsmällisesti laissa määriteltyjä.

Euroopan Unionin ja Yhdysvaltain oikeusapusopimuksesta ei voida ainakaan sanatarkasti johtaa sellaista oikeutta, joka FBI:lla voisi olla suomalaisessa lainkäytössä. Laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (4/1994) puhuu myös erilaisista teknisistä mahdollisuuksista rikostorjunnassa.
Jotta EIS 6 artiklan tarkoittamat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset voivat olla käsillä, tulee todistelun olla laillisin keinoin hankittua. Varsinkin, jos kyse on ainoasta tai pääasiallisesta syytettä tukevasta todisteesta.

Korkeimman oikeuden vuosikirjaratkaisussa KKO 2016:17 ei ollut oikeutta käyttää kuuntelutallennetta seurattavan henkilön asianajajaan tätä koskevassa salassapitoa koskevassa asiassa. Siinä hyödyntämiskielto tehokkaasti esti syyksi lukevan tuomion.
Rikosprovokaatiolla tai muulla poliisin toimivallan ylityksellä hankittu todistelu on määrätty hyödyntämiskieltoon mm. EIT:n ratkaisukäytännössä tapauksissa Lee Davies v. Belgia 2009, Texeira de Castro v. Portugali 1998 ja Romanauskas v. Liettua 2008.

FBI:n tarjoaman haittaohjelman (Operation Trojan Shield) kautta hankitun todistelun käyttäminen rikosoikeudenkäynnissä on monilta osin kritiikille alttiina ja siksi olen käräjäoikeudessa vaatinut Anom-viestejä hyödyntämiskieltoon. Toisen valtion teknisten seurantamenetelmien suora soveltaminen todisteiden hankinnassa ei ole miltään osin yksinkertainen kysymys erilaisten toimivaltuuksien ja oikeusturvatakeiden vuoksi. FBI ei ole Suomessa lain tarkoittama esitutkintaviranomainen, eikä se voi saada lupaa salaisten pakkokeinojen käyttöön Suomessa Suomen kansalaisia vastaan.
Kirjoittaja: asianajaja Kari Kuusisto

Asianajaja Juha Räihä avusti menestyksekkäästi päämiestään Kanta-Hämeen käräjäoikeuden asiassa, joka koski avunantoa törkeän rahanpesun yritykseen. Syytteen mukaan vastaaja avusti päätekijää törkeän rahanpesun yrityksessä suostumalla siihen, että olisi valmis ottamaan vastaan hänen ja päätekijän yhteiseen asuntoon anastetuksi tietämiään tauluja. Rikos jäi syytteen mukaan yritykseksi, koska tauluja ei koskaan onnistuttu toimittamaan.

Syytteen syytteen hylkäämisen perusteista

Puolustuksen lähtökohta oli, ettei perjantaipäivänä annettu suostumus yksinään riitä osoittamaan, että vastaaja olisi ollut vielä taulujen sovitulla toimittamishetkellä sunnuntaina suostuvainen ottamaan taulut vastaan. Tämän lisäksi puolustuksessa vedottiin siihen, ettei vastaaja tosiasiassa ollut tietoinen taulujen alkuperästä, eikä päätekijän väitetystä päärikoksesta, eli törkeästä rahanpesusta. Käräjäoikeus totesi tuomion perusteluissa, ettei vastaaja ollut osoittanut ryhtyneensä mihinkään toimiin suostumuksensa peruuttamisen johdosta. Aktiivisen toiminnan osalta hänen osallisuutensa olisi kuitenkin joka tapauksessa rajoittunut taulujen tuojan sisälle päästämiseen, ja tältä osin hänellä ei todennäköisesti olisi ollut mahdollisuutta toimia toisin. Käräjäoikeus katsoi, ettei tässä tapauksessa aiotun menettelyn voitu katsoa täyttävän avunannon tunnusmerkistöä, joten syyte hylättiin.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Asianajaja Lari Ruokamo avusti päämiestään peitellyn osingon verotusta koskevassa muutoksenhaussa hallinto-oikeudessa ja samaan kokonaisuuteen liittyvässä rikosasian esitutkinnassa, jossa rikosepäily koski törkeää kirjanpitorikosta ja törkeää veropetosta.

Verohallinto katsoi erääseen osakeyhtiöön tekemänsä verotarkastuksen perusteella, että Asianajotoimisto Advoline Oy:n päämies olisi saanut yhtiöstä peiteltyä osinkoa yli 100.000 euroa ja oikaisi verotusta verovelvollisen vahingoksi lisäämällä peitellyn osingon päämiehen verotettaviin ansiotuloihin. Päämies kiisti saaneensa peiteltyä osinkoa tai mitään muutakaan verotettavaa tuloa osakeyhtiöstä, ja haki muutosta hallinto-oikeudesta verotuksen oikaisulautakunnan päätökseen.

Päämiehen puolesta laaditussa valituksessa vedottiin keskeiseltä osin siihen, että yhtiön rahaliikenteestä verotarkastuksessa saatu selvitys ei tukenut miltään osin sitä, että päämies olisi käyttänyt yhtiössä minkäänlaista määräysvaltaa tai että yhtiöstä jaettuja varoja olisi päätynyt päämiehelle tai tämän lähipiirille. Hallinto-oikeus hyväksyi valituksessa esitetyn näkemyksen ja kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen ja määräsi peitellyn osingon verotuksen poistettavaksi. Hallinto-oikeuden päätös on toistaiseksi vailla lainvoimaa.

Verohallinto teki samassa asiassa myös tutkintapyynnön poliisille ja aloitetun esitutkinnan myötä päämies päätyi epäillyksi törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Päämiehen puolesta laadittiin loppulausunto esitutkinnassa kertyneestä aineistosta ja loppulausunnossa kiinnitettiin huomiota siihen, että X:llä ei ollut yhtiössä minkäänlaista määräysvaltaa, eikä yhtiön varoja ollut päätynyt lainkaan päämiehelle. Esitutkinta-aineiston päädyttyä syyttäjälle, syyttäjä päätyi tekemään päätöksen syyttämättä jättämisestä katsottuaan, ettei asiassa ollut todennäköisiä syitä, että epäilty olisi syyllistynyt niihin rikoksiin, joista häntä epäiltiin.

Ensimmäiset tuomiot ovat saaneet lainvoiman koskien ns. Silkkitien kautta huumausaineita sekä kiellettyjä lääke- ja doping-aineita tilanneita henkilöitä.

Asianajaja Kari Kuusisto avusti menestyksellä huumausainerikoksesta syytettyä vastaajaa käräjäoikeudessa. Vastaaja oli tilannut Silkkitien kautta toistuvasti pieniä määriä bentsodiatsepiineja, joille olisi muutoinkin ollut tarvetta sairauden hoidossa. Tapauksessa oli kysymys kaikkein lievimpään luokkaan huumausaineiksi luettavista rauhoittavista lääkkeistä. Jos tilaukset olisi tehty Suomesta, olisi kyse ollut pelkästä huumausaineen käyttörikoksesta, jolloin syyteoikeus olisi ollut vanhentunut. 

Oikeus totesi vastaajan syyllistyneen huumausainerikokseen, minkä hän oli myös tunnustanut, mutta jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen asiassa. Puolustus vetosi onnistuneesti useisiin asiassa käsillä olleisiin lieventäviin seikkoihin. Syyttäjä vaati joko sakkoa tai ehdollista vankeutta.

Rikoslain (39/1889) 50 luvun 7 §:ssä on säädetty erikseen toimenpiteistä luopumisesta. Säännöksen mukaan huumausaineen käyttöön liittyvästä rikoksesta voidaan jättää syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos epäiltyä rikosta on huumausaineen määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä, taikka tekijä on hakeutunut sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymään hoitoon.