Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies OTM Lari Ruokamo avusti rikosasian vastaajaa korkeimman oikeuden asiassa KKO:2013:101, jossa käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja oli aamuyöllä Helsingissä keskusta-alueella istuessaan henkilöauton matkustajan puoleisella etuistuimella käynnistänyt auton kaksi kertaa, saadakseen ajoneuvoon lämpöä ja radion päälle. Käynnistämisen seurauksena ajoneuvo liikkui käynnistysmoottorin voimalla useita metrejä, ja ainakin jälkimmäisellä kerralla vastaaja piti kädellään kiinni ohjauspyörästä.
Hovioikeuteen toimitetussa valituksessa vaadittiin syytteen hylkäämistä ja toissijaisesti rangaistuksen lieventämistä sakoksi. Koska vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa alle neljän kuukauden vankeusrangaistukseen, asiassa tarvittiin hovioikeudelta jatkokäsittelylupa (oikeudenkäymiskaari 25a luku 6 §). Hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa ja totesi käräjäoikeuden ratkaisun jäävän pysyväksi. Hovioikeuden päätöksestä valitettiin korkeimpaan oikeuteen ja vaadittiin jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja jutun palauttamista hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Koska vastaajan syyksi käräjäoikeudessa luettu menettely poikkesi olennaisesti ajoneuvon tavanomaisesti kuljettamisesta vedottiin korkeimmalle oikeudelle toimitetussa valituksessa mm. siihen, että vastaajan menettelyssä ei ollut kyse lain tarkoittamasta ajoneuvon kuljettamisesta (rikoslaki 23 luku 3 § ja 10 §) tai jos oli, niin ainakaan kuljettaminen ei tapahtunut rattijuopumuksen syyksilukemisen edellyttämällä tavalla tahallisesti. Lisäksi valituksessa vedottiin siihen, että ainakaan vastaajan menettely ei ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, kuten törkeän rattijuopumusrikoksen tunnusmerkistö edellyttää (rikoslaki 23 luku 4 §). Viimesijaisena valitusperusteena vedottiin siihen, että tuomittu ehdoton vankeusrangaistus oli joka tapauksessa liian ankara, kun otettiin huomioon yleinen oikeuskäytäntö, tekijän syyllisyys sekä tekojen vahingollisuus ja vaarallisuus.
Korkein oikeus otti valituksen tutkittavakseen ja palautti jutun takaisin hovioikeuteen. Korkeimman oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää asiassa jatkokäsittelylupa kaikilla valituksessa esitetyillä perusteilla lukuunottamatta näytön uudelleen arviointia. Kyseessä oli korkeimman oikeuden äänestysratkaisu, jossa enemmistön kanssa erimieltä ollut oikeusneuvos oli eriävästä mielipiteestään huolimatta myös jatkokäsittelyluvan myöntämisen kannalla.