Rikosrekisteri ja rikosrekisterimerkintä

Asianajaja törmää usein virheellisiin käsityksiin rikosrekisterimerkinnästä ja sen rekisteristä poistumisesta.

Henkilöä koskevat tiedot poistetaan rikosrekisteristä eri aikoina rangaistuksen ankaruuden mukaan.

Viiden vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antopäivästä poistetaan tiedot henkilön:

– ehdollisesta vankeudesta
– ehdollisen vankeuden ohessa tuomitusta sakosta (oheissakko), yhdyskuntapalvelusta tai valvonnasta
– nuorisorangaistuksesta ja sen sijasta tuomitusta sakosta
– viraltapanosta
– yhteisösakosta.

Kymmenen vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antopäivästä poistetaan tiedot:

– enintään kahden vuoden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta
– ehdottoman rangaistuksen sijasta tuomitusta yhdyskuntapalvelusta.

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antopäivästä poistetaan tiedot:

– yli kahden ja enintään viiden vuoden vankeusrangaistuksesta
– syyntakeettomana tuomitsematta jättämisestä.

Yli viiden vuoden vankeusrangaistuksesta tiedot poistetaan henkilön kuoltua tai täytettyä 90 vuotta. Viimeistään tällöin poistetaan myös kaikki muut henkilöä koskevat merkinnät.

Yksittäistä rangaistusta koskevaa tietoa ei poisteta, jos henkilöstä on rikosrekisterissä sellainen tieto, jota ei edellä olevien päätöskohtaisten sääntöjen mukaan vielä voida poistaa. Jos henkilö siis syyllistyy uusiin rikoksiin ennenkuin aiempi rikosrekisterimerkintä on poistunut, kaikki hänestä rekisteröidyt tiedot säilyvät, kunnes ankarimmankin tuomion poistoaika on kulunut umpeen.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio asiassa R 14/8864 (Trevoc juttu)

Asianajaja Juha Räihä avusti menestyksekkäästi päämiestään niin kutsutun Aarnio-oikeudenkäynnin Trevoc-haarassa, jossa tuomio annettiin tiistaina 2.6.2015. Käräjäoikeus hylkäsi päämieheen kohdistetun syytteen rekisterimerkintärikoksesta (rikoslaki 16 luku 7 §). Tapauksessa päämies oli toiminut Trevoc Oy:n hallituksessa 6.1.2008 – 17.8.2009. Syyttäjän mukaan päämiehellä ei ollut yhtiön hallituksessa tosiasiallista asemaa, vaan hän oli aiheuttanut oikeudellisesti merkityksellisen virheen kaupparekisteriin antamalla rekisterinpitäjälle virheellisen kuvan yhtiön tosiasiallisesta johdosta. Tosiasiallinen toimija yhtiössä oli syyttäjän mukaan yhtiön osakkeita omistanut päämiehen puoliso, joka KRP:n sivutoimiluvan peruuttamisen vuoksi oli itse estynyt toimimaan yhtiön hallituksessa.

Syytteeseen vastattaessa vedottiin ensisijaisesti siihen, että päämiehellä oli vastoin syyttäjän käsitystä yhtiön hallituksessa tosiasiallinen asema. Toissijaisesti katsottiin, että vaikka tosiasiallista asemaa ei yhtiössä olisi ollutkaan, ei päämiehellä ollut harhauttamis- tai hyötymistarkoitusta. Syytteen kiistämistä perusteltiin lisäksi muun muassa sillä, että perheenjäsenten käyttäminen yhtiön hallituksessa on varsin tavanomaista, ja tämän järjestelyn myötä päämiehen osakkeita omistanut puoliso sai oman edustajansa hallitukseen. Lisäksi yhtiön toimialan suppeuden vuoksi harhauttaminen olisi ollut tosiasiallisesti myös mahdotonta.

Käräjäoikeus viittasi 284 sivuisessa tuomiossaan muun muassa korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön (KKO 2004:88 ja 2012:41) ja totesi, että vaikka kaupparekisteriin annettu tieto on ollut muodollisesti oikea, on se kuitenkin antanut harhaanjohtavan kuvan siitä, miten yhtiön hallinto oli tosiasiallisesti järjestetty. Nimenkirjoitusoikeuden puuttumisen vuoksi päämiehen hallitusjäsenyydellä ei ollut merkitystä esimerkiksi yhtiön sopimussuhteisiin tai yhtiön luotottamiseen, ja tästä syystä asiaa tulee tarkastella ainoastaan päämiehen puolison sivutoimilupapäätösten ehtojen noudattamisen kannalta. Käräjäoikeus katsoi, että kysymyksessä oleva tieto on ollut oikeudellisesti merkittävä, mutta ollut sitä ainoastaan mainitun sivutoimiluvan kannalta, eli sillä on ollut merkitystä vain SUPOlle ja KRP:lle. Käsittelyn aikana tuli näytetyksi, ettei päämies ollut tietoinen sivutoimilupapäätösten sisällöstä. Hänellä oli ollut lupa luottaa osakkeenomistajien antamiin tietoihin sekä siihen, että hänelle esitetty hallitukseen valitsemista koskenut pyyntö on ollut aito. Näin ollen päämiehen on katsottu toimineen niin kutsutun tunnusmerkistöerehdyksen vallassa, ja hänen toiminnaltaan on puuttunut tahallisuus.

Rikoshyödyn palauttaminen – Wincapita

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies Juha Räihä avusti menestyksekkäästi vastaajaa Vantaan käräjäoikeudessa WinCapitan hyötykanteita koskevassa oikeudenkäynnissä. Tapauksessa oli kysymys syyttäjän vaatimuksesta, jonka mukaan WinCapitaan sijoittaneita ja klubista voittoja saaneita henkilöitä vaadittiin palauttamaan valtiolle klubista nostamansa voitot rikoksella saatuna hyötynä. Syyttäjä vaati vastaajaa palauttamaan noin 10.000 euroa rikoshyötynä rikoslain 10 luvun 2 §:n perusteella. Vaatimus kiistettiin perusteettomana, ja toissijaisesti puolustus katsoi, että menettämisseuraamusta tulisi kohtuullistaa rikoslain 10 luvun 10 §:n nojalla.

Asiassa oli riidatonta, että vastaaja oli vilpittömässä mielessä klubin toiminnan luonteen suhteen. Klubin maksamien tuottojen katsottiin kuitenkin olevan rikoshyötyä riippumatta siitä, ovatko saajat olleet osallisia rikokseen tai tietoisia toiminnan rikollisesta luonteesta. Käräjäoikeus katsoi, että vastaajan henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen osaakaan hänen saamastaan rikoshyödystä ei ollut kohtuullista tuomita valtiolle menetetyksi. Tällä perusteella vastaajan klubista saamat varata jätettiin kokonaisuudessaan tuomitsematta valtiolle.

Törkeä huumausainerikos, itsekriminointisuoja ja asianajaja

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies Susanna Klärich avusti törkeästä huumausainerikoksesta tuomittua vastaajaa hovioikeusvaiheessa. Vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa yli kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Syyttäjä vetosi käräjäoikeudessa vastaajan omaan esitutkintakertomukseen, joka käräjäoikeuden tuomiosta ilmi käyvin perustein toimi pääasiallisena näyttönä vastaajana syyllisyydestä.

Hovioikeudessa vastaajan puolesta vaadittiin uuteen korkeimman oikeuden ratkaisuun vedoten (KKO:2012:45), että vastaajan esitutkintakertomuksen käyttäminen näyttönä kielletään vastaajan syyllisyyttä tukevana näyttönä. Vastaajalla ei ollut avustajaa esitutkinnan alkuvaiheessa, eikä hänelle kerrottu hänen oikeudestaan olla vaiti oman syyllisyyden selvittämisen suhteen. Syyttäjä vetosi hovioikeudessa siihen, että vastaajan kuulustelukertomukseen on kirjattu, että vastaaja ”ei halua avustajaa kuulusteluun”, jolloin asiassa ei tulisi antaa merkitystä korkeimman oikeuden tuoreelle ratkaisulle. Lisäksi syyttäjä vetosi siihen, että vastaajalla on ollut avustaja viimeisessä kuulustelussaan, jolloin hän on vahvistanut aiemmin kertomansa.

Tapauksessa on kiinnostavaa se, onko itsekriminointisuojaa kuitenkin loukattu jo siinä vaiheessa, kun epäiltyä kuullaan ensimmäisen kerran siten, että hän ei ole päässyt tätä ennen neuvottelemaan avustajansa kanssa. Jos epäillylle ei kerrota itsekriminointisuojasta vahinko ehtii tapahtua jo ensimmäisessä kuulustelussa. Lisäksi todettakoon, että tapauksessa vastaaja oli ulkomaalainen eikä hän puhunut sujuvaa englantia. Ensimmäiset kuulustelut oli kuitenkin käyty ilman tulkkia englannin kielellä. Näin ollen ei voida pitää varmana sitä, että vastaaja todellisuudessa on ymmärtänyt sen merkityksen, että hän on luopunut avustajasta.

Hovioikeus antoi istunnossa ratkaisun vaatimukseen ja kielsi syyttäjää vetoamasta esitutkintakertomukseen. Vastaajan puolesta katsotaan, että vastaajaa ei siten voida tuomita suuremmasta määrästä subutextabletteja, josta asiassa oli kysymys, kuin minkä määrän hän on myöntänyt oikeudessa. Näyttöä ei ole tämän määrän ylittävin osin.

On kiinnostavaa nähdä, minkälaiseksi käytäntö tulee muodostumaan tulevaisuudessa korkeimman oikeuden ratkaisun soveltuvuuden suhteen. Kuinka usein siihen tullaan vetoamaan ja kuinka paljon tuomiot tulevat muuttumaan sen vuoksi, että esitutkintakertomusten käyttäminen näyttönä kielletään. On selvää, että korkeimman oikeuden ratkaisu ei automaattisesti sovellu kaikkiin tapauksiin, joissa epäillyllä ei ole ollut avustajaa. Epäillyn oikeusturvan kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että hän ymmärtää oikeutensa jo ennen hänelle suoritettavaa ensimmäistä kuulustelua ja tämän vuoksi korkeimman oikeuden ratkaisu tulee toivon mukaan selkeyttämään käytäntöä sen suhteen, että epäillylle hankitaan asianajaja ainakin vakavimmissa rikosasioissa heti esitutkinnan alkuvaiheessa.