Rangaistuksen mittaamisesta huumausainerikoksissa (KKO:2017:9)

Korkein oikeus on antanut merkittävän vahvennetun jaoston ennakkopäätöksen KKO:2017:9 liittyen huumausainerikosten rangaistusten mittaamiseen.

Ennakkopäätöksessä on ollut kysymys amfetamiinista, mutta ratkaisu tulee vaikuttamaan laajemminkin mittaamisratkaisuihin myös muiden huumausaineiden osalta. Ennakkopäätöksen tekstitiivistelmän mukaan: ”A oli tuonut laittomasti maahan 7884 grammaa 38 – 45 -prosenttista amfetamiinia edelleen levittämistä varten. A oli toiminut niin sanottuna kuriirina kuljettamalla saamiensa ohjeiden mukaan palkkiota vastaan huumausaine-erän sisältäneen henkilöauton Virosta Suomeen. Teon kohteena olleen huumausaineen määrän ja laadun lisäksi Korkein oikeus otti huomioon A:n epäitsenäisen ja muita osallisia rajoitetumman aseman huumausaineiden maahantuonnissa ja tuomitsi A:n rangaistukseen, joka oli huomattavasti alempi kuin tällaisen huumausaine-erän laittomasta maahantuonnista olisi muutoin tuomittu.”

Korkein oikeus on perusteluissaan muun ohella todennut:

11. Oikeuskäytännössä rangaistus huumausainerikoksesta määräytyy usein melko kaavamaisesti aineen määrän ja laadun perusteella. Tämä edistää rangaistusten mittaamisessa rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä ja ennakoitavuutta. Toisaalta huumausainerikokset ovat kohdistuneet yhä suurempiin määriin huumausainetta ja niiden kohteeksi on tullut lukuisia uusia erittäin vaarallisina pidettäviä huumausaineita. Tämä on yhdessä edellä mainitun kaavamaisen mittaamistavan kanssa johtanut törkeistä huumausainerikoksista tuomittavien rangaistusten kohoamiseen lähelle enimmäisrangaistusta myös sellaisista teoista, jotka eivät tekotavoiltaan ole kaikkein vahingollisimpia, vaarallisimpia ja suurinta syyllisyyttä osoittavia. Ankarimmat rangaistukset eivät siten kohdistu vain kaikkein törkeimpiin huumausainerikoksiin eivätkä tekojen rangaistusarvot ole riittävästi erotettavissa toisistaan. Samalla törkeiden huumausainerikosten rangaistuskäytäntö on erkaantunut muun tyyppisistä rikoksista, joissa on sama rangaistusasteikko.

12. Huumausainerikoksesta tuomittavan rangaistuksen ei tule perustua yksin rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatuun ja määrään, vaan rangaistuksen mittaamisessa on otettava huomioon kaikki rikoslain 6 luvun 4 §:ssä mainitut seikat. Etenkin törkeimmissä huumausainerikoksissa teon rangaistusarvoon vaikuttavat merkittävästi myös muut seikat kuin rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatu ja määrä. Erityisesti laajamittaiseen huumausaineiden laittomaan maahantuontiin osallistuu yleensä useita henkilöitä selvästi erilaisissa tehtävissä. Tehtävän osoittama syyllisyys voi tällöin vaihdella rikokseen osallisten välillä huomattavasti.

Viitatussa rikoslain 6 luvun 4 §:ssä todetaan: ”Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.” Käytännössä korkeimman oikeuden kannanotto tarkoittaa sitä, että vastaisuudessa alempien oikeusasteiden tulee arvioida tarkemmin tekijöiden syyllisyyttä ja osallisuutta, eikä kaavamaisesti noudattaa ns. taulukkorangaistuksia (mm. Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke 4.12.2006), jotka ovat perustuneet hyvin pitkälle huumausaineiden määrään ja laatuun.

Pääkäsittelyn järjestämisestä hovioikeudessa (KKO:2014:74)

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies OTM Lari Ruokamo avusti rikosasian vastaajaa korkeimman oikeuden asiassa KKO:2014:74, jossa vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa teräaseella tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja muista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta vaatien hovioikeudessa pääkäsittelyä näytön uudelleen arviointia ja syytteen hylkäämistä, tai ainakin tuomitun vankeusrangaistuksen alentamista. Myös syyttäjä valitti käräjäoikeuden tuomiosta, vaatien vastaajalle tuomitun rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus ratkaisi asian pelkästään kirjallisen aineiston perusteella pääkäsittelyä toimittamatta ja vastaajaa kuulematta sekä korotti vastaajalle tuomittua rangaistuksen kahteen vuoteen ehdotonta vankeutta. Vastaaja valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä ja asian palauttamista hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten. Korkein oikeus myönsi asiassa valitusluvan, ja palautti jutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi valittajalle tuomitun rangaistuksen osalta.

Korkein oikeus totesi hovioikeuden tapaan, että pääkäsittely ei ollut tarpeellinen pelkästään näytön uudelleenarvioimiseksi. Korkeimman oikeuden mukaan pääkäsittely olisi kuitenkin tullut toimittaa ja vastaaja kuulla, koska asian laatu ei rangaistuksen määräämisen osalta ollut selväpiirteinen ja asia oli valittajalle merkityksellinen, sillä vastaajan rangaistusta korotettu hovioikeudessa kahdeksalla kuukaudella vailla mahdollisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi omassa asiassaan.

Korkein oikeus viittasi perusteluissaan oikeudenkäymiskaaren pääkäsittelyä koskevien säännösten esitöihin, joissa lähtökohtana on, että pääkäsittelyä koskeva pyyntö voidaan hylätä vain, jos kaikki oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kyseisen säännöksen mukaan näytön oikeellisuudesta ei saa jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja että pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta. Tarpeellisuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Korkeimman oikeuden tässä tapauksessa antama ratkaisu mukailee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jossa on korostettu rikoksesta syytetyllä olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukainen oikeus tulla omassa asiassaan henkilökohtaisesti kuulluksi myös muutoksenhakuvaiheessa (mm. Arnasson v. Islanti ja Danila v. Romania). Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset eivät siis tässä tapauksessa täyttyneet hovioikeudessa ja siitä syystä korkein oikeus palautti asian uudelleen hovioikeuteen käsiteltäväksi vastaajalle tuomitun rangaistuksen osalta.