Pääkäsittelyn järjestämisestä hovioikeudessa (KKO:2014:74)

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies OTM Lari Ruokamo avusti rikosasian vastaajaa korkeimman oikeuden asiassa KKO:2014:74, jossa vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa teräaseella tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja muista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta vaatien hovioikeudessa pääkäsittelyä näytön uudelleen arviointia ja syytteen hylkäämistä, tai ainakin tuomitun vankeusrangaistuksen alentamista. Myös syyttäjä valitti käräjäoikeuden tuomiosta, vaatien vastaajalle tuomitun rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus ratkaisi asian pelkästään kirjallisen aineiston perusteella pääkäsittelyä toimittamatta ja vastaajaa kuulematta sekä korotti vastaajalle tuomittua rangaistuksen kahteen vuoteen ehdotonta vankeutta. Vastaaja valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä ja asian palauttamista hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten. Korkein oikeus myönsi asiassa valitusluvan, ja palautti jutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi valittajalle tuomitun rangaistuksen osalta.

Korkein oikeus totesi hovioikeuden tapaan, että pääkäsittely ei ollut tarpeellinen pelkästään näytön uudelleenarvioimiseksi. Korkeimman oikeuden mukaan pääkäsittely olisi kuitenkin tullut toimittaa ja vastaaja kuulla, koska asian laatu ei rangaistuksen määräämisen osalta ollut selväpiirteinen ja asia oli valittajalle merkityksellinen, sillä vastaajan rangaistusta korotettu hovioikeudessa kahdeksalla kuukaudella vailla mahdollisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi omassa asiassaan.

Korkein oikeus viittasi perusteluissaan oikeudenkäymiskaaren pääkäsittelyä koskevien säännösten esitöihin, joissa lähtökohtana on, että pääkäsittelyä koskeva pyyntö voidaan hylätä vain, jos kaikki oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kyseisen säännöksen mukaan näytön oikeellisuudesta ei saa jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja että pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta. Tarpeellisuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Korkeimman oikeuden tässä tapauksessa antama ratkaisu mukailee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jossa on korostettu rikoksesta syytetyllä olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukainen oikeus tulla omassa asiassaan henkilökohtaisesti kuulluksi myös muutoksenhakuvaiheessa (mm. Arnasson v. Islanti ja Danila v. Romania). Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset eivät siis tässä tapauksessa täyttyneet hovioikeudessa ja siitä syystä korkein oikeus palautti asian uudelleen hovioikeuteen käsiteltäväksi vastaajalle tuomitun rangaistuksen osalta.

Jatkokäsittelyluvan myöntämisestä (KKO:2013:101)

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies OTM Lari Ruokamo avusti rikosasian vastaajaa korkeimman oikeuden asiassa KKO:2013:101, jossa käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja oli aamuyöllä Helsingissä keskusta-alueella istuessaan henkilöauton matkustajan puoleisella etuistuimella käynnistänyt auton kaksi kertaa, saadakseen ajoneuvoon lämpöä ja radion päälle. Käynnistämisen seurauksena ajoneuvo liikkui käynnistysmoottorin voimalla useita metrejä, ja ainakin jälkimmäisellä kerralla vastaaja piti kädellään kiinni ohjauspyörästä.

Hovioikeuteen toimitetussa valituksessa vaadittiin syytteen hylkäämistä ja toissijaisesti rangaistuksen lieventämistä sakoksi. Koska vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa alle neljän kuukauden vankeusrangaistukseen, asiassa tarvittiin hovioikeudelta jatkokäsittelylupa (oikeudenkäymiskaari 25a luku 6 §). Hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa ja totesi käräjäoikeuden ratkaisun jäävän pysyväksi. Hovioikeuden päätöksestä valitettiin korkeimpaan oikeuteen ja vaadittiin jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja jutun palauttamista hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Koska vastaajan syyksi käräjäoikeudessa luettu menettely poikkesi olennaisesti ajoneuvon tavanomaisesti kuljettamisesta vedottiin korkeimmalle oikeudelle toimitetussa valituksessa mm. siihen, että vastaajan menettelyssä ei ollut kyse lain tarkoittamasta ajoneuvon kuljettamisesta (rikoslaki 23 luku 3 § ja 10 §) tai jos oli, niin ainakaan kuljettaminen ei tapahtunut rattijuopumuksen syyksilukemisen edellyttämällä tavalla tahallisesti. Lisäksi valituksessa vedottiin siihen, että ainakaan vastaajan menettely ei ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, kuten törkeän rattijuopumusrikoksen tunnusmerkistö edellyttää (rikoslaki 23 luku 4 §). Viimesijaisena valitusperusteena vedottiin siihen, että tuomittu ehdoton vankeusrangaistus oli joka tapauksessa liian ankara, kun otettiin huomioon yleinen oikeuskäytäntö, tekijän syyllisyys sekä tekojen vahingollisuus ja vaarallisuus.

Korkein oikeus otti valituksen tutkittavakseen ja palautti jutun takaisin hovioikeuteen. Korkeimman oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää asiassa jatkokäsittelylupa kaikilla valituksessa esitetyillä perusteilla lukuunottamatta näytön uudelleen arviointia. Kyseessä oli korkeimman oikeuden äänestysratkaisu, jossa enemmistön kanssa erimieltä ollut oikeusneuvos oli eriävästä mielipiteestään huolimatta myös jatkokäsittelyluvan myöntämisen kannalla.