Oleskeluluvan myöntäminen yksilöllisestä inhimillisestä syystä

Asianajaja Juha Räihä avusti Maahanmuuttovirastossa ja Helsingin hallinto-oikeudessa kosovolaista turvapaikanhakijaperhettä, joka oli saapunut Suomeen etsimään hoitoa kuurolle tyttärelleen. Perheen 3-vuotias tytär oli Kosovossa todettu syntymäkuuroksi, mutta lääkäreiden mukaan hänen kuulonsa olisi pelastettavissa, mikäli hänen välikorvaansa asennettaisiin ennen kuuden vuoden ikää leikkauksella eräänlainen pysyväisimplantti. Tätä leikkausta ei Kosovossa ollut mahdollista suorittaa edes yksityissairaaloissa, mistä syystä perhe lähti etsimään turvapaikkaa toivoen, että Suomessa heitä voitaisiin auttaa.

Maahanmuuttovirasto hylkäsi perheen turvapaikkahakemuksen 17.6.2015 tekemällään päätöksellä ilmeisen perusteettomana (UlkomL 101 §), koska perhe ei ollut turvapaikkapuhuttelussa edes pyrkinyt esittämään mitään ulkomaalaislain 6 luvun tuntemaa perustetta kansainvälisen suojelun antamiselle. Turvapaikkahakemuksen yhteydessä tutkitaan viran puolesta myös tiettyjä muita oleskelulupaperusteita, ja Maahanmuuttovirasto joutuikin täten ottamaan kantaa myös perheen mahdollisuuteen saada suoraan lain perusteella Suomesta oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Ulkomaalaislain 52 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa. Maahanmuuttovirasto virasto vetosi lainkohtaa koskevaan hallituksen esitykseen (HE 28/2003), jossa muun muassa todetaan oleskeluluvan myöntämisen perusteena terveydentilan vuoksi olevan se, että ulkomaalaisen olisi mahdotonta saada välttämätöntä hoitoa kotimaassaan. Yksittäisessä tapauksessa täytyisi lisäksi olla muita seikkoja, jotka tekevät kotimaahan palaamisen inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi. Lisäksi Maahanmuuttovirasto katsoi, että maatietojen perusteella kuurojen tilanne Kosovossa on tiedostettu ja heidän asemaansa yhteiskunnassa pyritään parantamaan. Oleskelulupaa ei myönnetty.

Perhe valitti hallinto-oikeuteen 24.6.2015 vedoten pääasiassa siihen, että lapsen kuulon pelastamatta jättäminen olisi tässä tapauksessa kohtuutonta, kun kuulo olisi samaan aikaan kohtuullisin toimin pelastettavissa. Inhimillisesti katsoen haavoittuvassa asemassa olevan lapsen kuulon pelastamisen olisi oltava ensisijainen ratkaisu ja vasta tämän epäonnistuttua tulisi arvioida kuuroille Kosovossa järjestettävien tukitoimien riittävyyttä. Lisäksi vedottiin muun muassa YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklaan sekä lisäselvityksenä erinäisiin lääkärinlausuntoihin. Hallinto-oikeus päätyikin välipäätöksellään 20.7.2015 kieltämään käännyttämisen täytäntöönpanon asian käsittelyn ajaksi.

Hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa pääasiassa 22.12.2015. Hallinto-oikeus katsoi, että oleskeluluvan epäämistä olisi lapsen edun ja terveydentilasta saadun selvityksen sekä valittajan olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen pidettävä ulkomaalaislain 52 §:n perusteella ilmeisen kohtuuttomana ja perheelle tulee myöntää oleskeluluvat yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Rikosrekisteri ja rikosrekisterimerkintä

Asianajaja törmää usein virheellisiin käsityksiin rikosrekisterimerkinnästä ja sen rekisteristä poistumisesta.

Henkilöä koskevat tiedot poistetaan rikosrekisteristä eri aikoina rangaistuksen ankaruuden mukaan.

Viiden vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antopäivästä poistetaan tiedot henkilön:

– ehdollisesta vankeudesta
– ehdollisen vankeuden ohessa tuomitusta sakosta (oheissakko), yhdyskuntapalvelusta tai valvonnasta
– nuorisorangaistuksesta ja sen sijasta tuomitusta sakosta
– viraltapanosta
– yhteisösakosta.

Kymmenen vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antopäivästä poistetaan tiedot:

– enintään kahden vuoden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta
– ehdottoman rangaistuksen sijasta tuomitusta yhdyskuntapalvelusta.

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antopäivästä poistetaan tiedot:

– yli kahden ja enintään viiden vuoden vankeusrangaistuksesta
– syyntakeettomana tuomitsematta jättämisestä.

Yli viiden vuoden vankeusrangaistuksesta tiedot poistetaan henkilön kuoltua tai täytettyä 90 vuotta. Viimeistään tällöin poistetaan myös kaikki muut henkilöä koskevat merkinnät.

Yksittäistä rangaistusta koskevaa tietoa ei poisteta, jos henkilöstä on rikosrekisterissä sellainen tieto, jota ei edellä olevien päätöskohtaisten sääntöjen mukaan vielä voida poistaa. Jos henkilö siis syyllistyy uusiin rikoksiin ennenkuin aiempi rikosrekisterimerkintä on poistunut, kaikki hänestä rekisteröidyt tiedot säilyvät, kunnes ankarimmankin tuomion poistoaika on kulunut umpeen.

Jatkokäsittelyluvan myöntämisestä (KKO:2013:101)

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies OTM Lari Ruokamo avusti rikosasian vastaajaa korkeimman oikeuden asiassa KKO:2013:101, jossa käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja oli aamuyöllä Helsingissä keskusta-alueella istuessaan henkilöauton matkustajan puoleisella etuistuimella käynnistänyt auton kaksi kertaa, saadakseen ajoneuvoon lämpöä ja radion päälle. Käynnistämisen seurauksena ajoneuvo liikkui käynnistysmoottorin voimalla useita metrejä, ja ainakin jälkimmäisellä kerralla vastaaja piti kädellään kiinni ohjauspyörästä.

Hovioikeuteen toimitetussa valituksessa vaadittiin syytteen hylkäämistä ja toissijaisesti rangaistuksen lieventämistä sakoksi. Koska vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa alle neljän kuukauden vankeusrangaistukseen, asiassa tarvittiin hovioikeudelta jatkokäsittelylupa (oikeudenkäymiskaari 25a luku 6 §). Hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa ja totesi käräjäoikeuden ratkaisun jäävän pysyväksi. Hovioikeuden päätöksestä valitettiin korkeimpaan oikeuteen ja vaadittiin jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja jutun palauttamista hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Koska vastaajan syyksi käräjäoikeudessa luettu menettely poikkesi olennaisesti ajoneuvon tavanomaisesti kuljettamisesta vedottiin korkeimmalle oikeudelle toimitetussa valituksessa mm. siihen, että vastaajan menettelyssä ei ollut kyse lain tarkoittamasta ajoneuvon kuljettamisesta (rikoslaki 23 luku 3 § ja 10 §) tai jos oli, niin ainakaan kuljettaminen ei tapahtunut rattijuopumuksen syyksilukemisen edellyttämällä tavalla tahallisesti. Lisäksi valituksessa vedottiin siihen, että ainakaan vastaajan menettely ei ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, kuten törkeän rattijuopumusrikoksen tunnusmerkistö edellyttää (rikoslaki 23 luku 4 §). Viimesijaisena valitusperusteena vedottiin siihen, että tuomittu ehdoton vankeusrangaistus oli joka tapauksessa liian ankara, kun otettiin huomioon yleinen oikeuskäytäntö, tekijän syyllisyys sekä tekojen vahingollisuus ja vaarallisuus.

Korkein oikeus otti valituksen tutkittavakseen ja palautti jutun takaisin hovioikeuteen. Korkeimman oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää asiassa jatkokäsittelylupa kaikilla valituksessa esitetyillä perusteilla lukuunottamatta näytön uudelleen arviointia. Kyseessä oli korkeimman oikeuden äänestysratkaisu, jossa enemmistön kanssa erimieltä ollut oikeusneuvos oli eriävästä mielipiteestään huolimatta myös jatkokäsittelyluvan myöntämisen kannalla.