Koulupoika korvauksiin YouTube kunnianloukkausjutussa

Lieksalainen koulupoika on tuomittu Nurmeksen käräjäoikeudessa sakkoihin ja korvaamaan asianomistajalle henkisestä kärsimyksestä sekä tilapäisestä haitasta yhteensä 800 euroa. Asianomistajana olleen opettajan oikeudenkäyntikuluja tuli korvattavaksi yli 2200 euroa. Käräjäoikeus ei yhtynyt vastaajan näkemykseen tahallisuuden puuttumisesta tai vaatimuksesta jättää nuori henkilö vähäpätöisessä asiassa rangaistukseen tuomitsematta.

Asianajotoimisto Advoline Oy:n puolesta vastaajaa avustanut asianajaja Tatu Henriksson katsoo käräjäoikeuden ratkaisun olevan kohtuuton ja antavan kansalaisille viestin, että vähäpätöisetkin asiat kannattaa korvausten toivossa saattaa oikeuden ratkaistavaksi ilman, että niitä edes yritettäisiin sopia oikeuden ulkopuolella. Asianomistaja kieltäytyi tapauksessa minkäänlaisesta sopimisesta ja vielä oikeudessakin totesi anteeksiannon olevan sidoksissa vaadittujen korvausten maksamiseen. Vastaaja on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon.

Tiedotusvälineissä on ollut tapauksen sisällöstä harhaanjohtavaa kirjoittelua. Tapauksessa ei ollut kyse kuvattavan oikeudesta kieltää materiaalin julkaisemista YouTube sivustolla, vaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistöjen katsottiin täyttyvän julkaisun yhteydessä esitetyn virheellisen ja väitetyn halventavan kommentin johdosta, jossa asianomistajaa leikkimielisesti kutsuttiin mielisairaalassa karaokea laulavaksi potilaaksi.

Uutisointia lehdistössä:

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2007/08/554806 http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset/opettajaa_kuvanneelle__sakot_ja_korvattavaa_3581056.html http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lieksan+lauluvideosta+90+euron+sakot+pojalle/1135229768419

Korvauksia laittomasta irtisanomisesta

Helsingin käräjäoikeudessa suuri Tanskalainen vaatetusalan yritys velvoitettiin maksamaan asianajotoimisto Advoline Oy:n asiakkaalle korvauksena laittomasta irtisanomisesta 44 000 euroa korkoineen. Lisäksi työnantaja velvoitettiin korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut. Työnantaja ei valittanut päätöksestä hovioikeuteen.

Työntekijä päätyy usein oikeudenkäyntikuluriskin johdosta olemaan vaatimatta oikeuksiaan tuomioistuimessa. Perusteettomasta irtisanomisesta tuomittaan 3-24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus sekä mahdollinen irtisanomisajan palkka. Mikäli epäilet tulleesi irtisanotuksi ilman laillisia perusteita, kannattaa aina ottaa yhteyttä työoikeuteen erikoistuneeseen asianajajaan.