Maksuvälinepetos – väärennetyn lounassetelin käyttäminen

Asianajaja Juha Räihä avusti päämiestään Helsingin hovioikeudessa väärennettyjen lounassetelien käyttämistä koskevassa rikosasiassa. Vastaaja oli ottanut tuttavaltaan rahamääräisen saatavan maksuksi vastaan lounasseteleitä, jotka hänen tietämättään olivat olleet väärennettyjä. Käräjäoikeus tuomitsi päämiehemme maksuvälinepetoksesta sakkorangaistukseen. Helsingin hovioikeus myönsi asiassa jatkokäsittelyluvan.

Rikoslain 37 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan maksuvälinepetoksena pidetään muun ohella tilannetta, jossa maksuvälinettä käytetään muuten ilman laillista oikeutta. Tuomiossaan hovioikeus totesi lain esitöiden (HE 66/1988 ja HE 2/2003) sekä Euroopan unionin asiaa koskevan puitepäätöksen tukevan johtopäätöstä, jonka mukaan lounasseteli on maksuväline ja väärennetyn maksuvälineen käyttö tarkoitettu kriminalisoitavaksi maksuvälinepetoksena.

Hovioikeuden mukaan lain sanamuodon perusteella jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi, onko väärennetyn maksuvälineen käyttö kriminalisoitu nimenomaan maksuvälinepetoksena, vai tulisiko sitä käsitellä väärennystä koskevana rikoksena. Laillisuusperiaatteen mukaan rangaistussäännöstä sovellettaessa ei tuomioistuin saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Näin ollen maksuvälinepetoksen kriminalisoinnin ulottaminen myös vääriin maksuvälineisiin ei ollut kohtuudella vastaajan ennakoitavissa, eikä tällainen tulkinta vaikuta olevan sopusoinnussa myöskään tunnusmerkistöstä ilmenevän suojan tarkoituksen kanssa. Näillä perusteilla hovioikeus päätyi hylkäämään syytteen maksuvälinepetoksesta. Lisäksi hovioikeus tuomitsi valtion maksamaan päämiehellemme korvauksia kohtuuttoman pitkäksi venyneen käsittelyajan johdosta.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Kysymyksessä on Helsingin hovioikeudelta korostuneesti oikeuskysymystä koskeva kannanotto ja syyttäjällä on vielä tätä kirjoitettaessa varteenotettava mahdollisuus saada valituslupa korkeimmalta oikeudelta.

Pääkäsittelyn järjestämisestä hovioikeudessa (KKO:2014:74)

Asianajotoimisto Advoline Oy:n lakimies OTM Lari Ruokamo avusti rikosasian vastaajaa korkeimman oikeuden asiassa KKO:2014:74, jossa vastaaja oli tuomittu käräjäoikeudessa teräaseella tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja muista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta vaatien hovioikeudessa pääkäsittelyä näytön uudelleen arviointia ja syytteen hylkäämistä, tai ainakin tuomitun vankeusrangaistuksen alentamista. Myös syyttäjä valitti käräjäoikeuden tuomiosta, vaatien vastaajalle tuomitun rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus ratkaisi asian pelkästään kirjallisen aineiston perusteella pääkäsittelyä toimittamatta ja vastaajaa kuulematta sekä korotti vastaajalle tuomittua rangaistuksen kahteen vuoteen ehdotonta vankeutta. Vastaaja valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä ja asian palauttamista hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten. Korkein oikeus myönsi asiassa valitusluvan, ja palautti jutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi valittajalle tuomitun rangaistuksen osalta.

Korkein oikeus totesi hovioikeuden tapaan, että pääkäsittely ei ollut tarpeellinen pelkästään näytön uudelleenarvioimiseksi. Korkeimman oikeuden mukaan pääkäsittely olisi kuitenkin tullut toimittaa ja vastaaja kuulla, koska asian laatu ei rangaistuksen määräämisen osalta ollut selväpiirteinen ja asia oli valittajalle merkityksellinen, sillä vastaajan rangaistusta korotettu hovioikeudessa kahdeksalla kuukaudella vailla mahdollisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi omassa asiassaan.

Korkein oikeus viittasi perusteluissaan oikeudenkäymiskaaren pääkäsittelyä koskevien säännösten esitöihin, joissa lähtökohtana on, että pääkäsittelyä koskeva pyyntö voidaan hylätä vain, jos kaikki oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kyseisen säännöksen mukaan näytön oikeellisuudesta ei saa jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja että pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta. Tarpeellisuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Korkeimman oikeuden tässä tapauksessa antama ratkaisu mukailee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jossa on korostettu rikoksesta syytetyllä olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukainen oikeus tulla omassa asiassaan henkilökohtaisesti kuulluksi myös muutoksenhakuvaiheessa (mm. Arnasson v. Islanti ja Danila v. Romania). Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset eivät siis tässä tapauksessa täyttyneet hovioikeudessa ja siitä syystä korkein oikeus palautti asian uudelleen hovioikeuteen käsiteltäväksi vastaajalle tuomitun rangaistuksen osalta.

Syyksilukeminen ja rangaistuksen mittaaminen – törkeä huumausainerikos

Asianajaja Juha Räihä avusti menestyksekkäästi päämiestään Helsingin hovioikeudessa törkeää huumausainerikosta koskevassa asiassa R 15/720. Hovioikeus päätyi alentamaan käräjäoikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta 7 vuodesta ja 6 kuukaudesta 2 vuoteen ja 6 kuukauteen vankeutta.

Käräjäoikeudessa päämies tuomittiin yhteiseen vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta, vapaudenriistosta ja laittomasta uhkauksesta. Tuomion pituuteen vaikutti erityisesti toinen syyksiluettu törkeä huumausainerikos, jossa käräjäoikeus katsoi päämiehen yhdessä muiden henkilöiden kanssa yrittäneen hankkia 2,8 kg:n erää ulkomailta Suomeen tuotua heroiinia ja kokaiinia. Tapaus oli poikkeuksellinen, koska suuret heroiinimääriä ovat harvinaisia, eikä heroiinia katukaupassa ole juurikaan tavattu pitkään aikaan, mistä syystä käräjäoikeuden tuomio sai huomiota myös mediassa (http://www.hs.fi/kaupunki/a1424059822822).

Päämies kiisti kaikki syytteet käräjäoikeudessa, mutta hovioikeudelle valitusta laadittaessa päädyttiin tarkan harkinnan jälkeen valittamaan vain heroiinia ja kokaiinia koskevasta syytekohdasta. Tavoitteena oli saada hovioikeuden täysi huomio juuri sen syytekohdan käsittelyyn, josta suurin osa rangaistuksesta muodostui. Tämä puolustuksen linjavalinta osoittautui varsin onnistuneeksi, sillä hovioikeus päätyi ratkaisussaan hylkäämään syytteen ja tällä perusteella mittaamaan rangaistuksen uudelleen. Syytteessä päämiehen oli väitetty olleen eräässä asunnossa etsimässä mainittua huumausaine-erää, mutta hovioikeus katsoi, ettei asiasta ollut esitetty riittävää näyttöä, koska kukaan kanssavastaajista ei hovioikeudessa vahvistanut nähneensä päämiestä tuona päivänä asunnossa. Ainoa käräjäoikeudelle asiasta kertonut henkilö puolestaan oli kyseisenä päivänä pidätetty, eikä hän siten todistetusti voinut kyseisenä päivänä olla asunnolla tekemässä havaintoja päämiehen läsnäolosta. Hovioikeus päätyi täten epäsuorasti hyväksymään myös puolustuksen näkemyksen, ettei näin vakavissa syytteissä pelkille teletunnistetiedoille voida antaa todisteena sellaista näyttöarvoa, että syyksilukevaan tuomioon voidaan yksin tällä perusteella päätyä.